Saxonin 80-luvun alun kolmen peräkkäisen albumin suora on uskomattoman kova. Wheels of Steel (1980), Strong Arm of the Law (1980) ja Denim and Leather (1981) ovat ne albumit, jotka Saxonista puhuttaessa lyödään tiskiin kovimpina näyttöinä. Ja tottahan se on. Nuo kolme levyä ovat vahvaa kamaa läpeensä. Monesti Saxonia verrataan kotimaansa aikalaisiin Iron Maideniin ja Judas Priestiin hieman väheksyvään sävyyn. Saxonista ei tullut Maidenin tai Priestin suosioihin yltävää yhtyettä, mutta mitään syytä ei ole aliarvioida bändin komeaa yhä jatkuvaa uraa. Moni muu NWOBHM-aallon eturintamassa röyhistellyt yhtye on jo painunut unholaan suuren yleisön silmissä, mutta Saxon porskuttaa ja vieläpä erittäin elinvoimaisesti.
AMERIKKA, TÄÄLTÄ TULLAAN!
Crusaderin ilmestyessä yhtyeelle itselleen kuten myös levy-yhtiölle oli käynyt selväksi tavoitella Amerikan suuria markkinoita. Se ei ollut vielä mitenkään paska idea. Ovea oli saatu jo hieman raolleen edellisen Power & the Glory (1983) -albumin myötä. Sen sijaan yritys muuttaa yhtyeen soundia enemmän Yhdysvaltojen markkinoita kosiskelevaksi meni metsään. Toki 80-luvun puolen välin tienoilla hard rockin äänimaailma alkoi monessa suhteessa muotoutua enemmän ja enemmän sliipatummaksi ja ilkeästi sanottuna muovisemmaksi. Crusaderin tuottajaksi valikoitui Kevin Beamish, joka oli tuottanut REO Speedwagonia. Eli yhtyettä, joka oli myynyt jenkeissä kuin HK:n Sininen Suomessa. REO on vain ovat jotain aivan muuta kuin Saxon. Tuottaja ei kuitenkaan pilaa Saxon-levyä, ainakaan täysin. Hieman ohuelta äänimaailma omaan korvaan tänä päivänä kuulostaa, sikälikin kun nimibiisi kaipaisi ympärilleen mahtipontisemmat ja tyrät rytkymään saavat soundit, enemmän lihaa luiden ympärille! Nyt soundi liian kuiva ja kolea kuin käheä kurkku syysflunssassa.
Toinen järkytyksen aihe itselleni oli tajuta, ettei levyn nimibiisiä julkaistu singlenä. Mitä vittua! Sailing To America on ihan jees, mutta aivan liian laskelmoitu ensisinkku ja jopa siinä mielessä tylsä. Crusader on tämän levyn ehdottomin helmi. Sen sivuuttaminen sinkkujulkaisuna on ollut totaalinen munaus. Toka singlebiisi Do It All for You on kyllä levyn parhaimmistoa, mutta siinäkin haisee pahasti laskelmointi...ballaadia sen olla pitää, siitä ne jenkit tykkää. Hyvä idea oli tietysti myös tehdä video, jota saattoi tyrkyttää MTV:lle. Mutta miksi se tehtiin kappaleesta Just Let Me Rock? Levyn ehkä puupäisin biisi. Video on kyllä yhtä huono kuin kappale. Katsokaa vaikka itse YouTubesta.
ROCK ROCK ROCK!
Crusader ei lyönyt läpi Amerikassa niin isosti kuten oli toivottu. Toki bändi kiersi Jenkeissä ja nousi albumillaan myös Billboardin listalle, mutta yhtyeestä ei koskaan tullut Def Leppardin kaltaista supernimeä. Crusader on kuitenkin ehdoton Saxon-klassikko jo pelkästään nimibiisinsä myötä. Jos jostain haluan kitistä, niin suurin puute albumilla on itse sävelkynä. Todellisten helmibiisien väliin mahtuu liian monta turhanpaiväistä renkutusta. Ja se lyriikkapuoli... Saxonilta löytyy pitkin uraa kappaleita, jotka kertovat siitä itsestään eli rokista ja rokkaamisesta. Crusaderillakin on biisit: Just Let Me Rock, Bad Boys (Like to Rock N' Roll) ja Rock City. Rokkaaminen on kivaa, joo.. mutta hieman voisi toivoa kekseliäisyyttä näihinkin hommiin.
Saxon ei luovuttanut. Amerikkaan haluttiin ja Crusaderia seuranneilla levyillä soundit vedettiin entistä enemmän kasariksi. Hyviä juttu niiltäkin levyiltä löytyy ja ovat ilman muuta tutustumisen arvoisia. Mutta jos Saxon ei ole entuudestaan tuttu, niin kannattaa aloittaa noista kolmesta alussa mainitsemastani levystä. Niistä löytyy Saxonin sielu ja voima. Ja siihen päälle vielä jälkiruuaksi vuoden 1982 livelevy The Eagle Has Landed.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti