JOAN JETT AND THE BLACKHEARTS - UP YOUR ALLEY (1988)

Kun nyt Lita Fordista jo edellä turistiin, on pakko tarttua myös tähän levyyn. Saman aikakauden tuotos Joan Jettiltä ja ehdottomasti eniten levylautasellani pyörinyt Joan Jett and The Blackhearts aikaansaannos. Joan Jett sai Runawaysin hajottua soolouralleen melkoisen rakettistartin jo Bad Reputationin myötä, mutta se oli vielä pientä siihen millaiseksi hitiksi tuleva I Love Rock ’n’ Roll muodostui. Viisusta tuli ikiaikainen klassikkorenkutus. Levy ylsi platinamyyntiin ilmestyttyään vuonna 1981. Sen jälkeen ilmestyneiden levyjen osin hajanaisuus kappalemateriaalin suhteen ei jaksanut nostaa neitoa enää samaan suosioon. Toki on lisättavä samaan syssyyn, ettei tuo I Love R&R-levy kokonaisuutena ole mikään riemuvoitto. Yksi ainoa biisi teki siitä klassikon ja samalla kaikkien aikojen menestyneimmän Joan Jett -albumin.

Vuonna 1988 kuudetta albumiaan työstävä Joan Jett sai yhteistyökumppanikseen 80-luvun kultasormen Desmond Childin, joka onnistuikin kirjoittamaan levylle mainiot hitti-iskut. Levyltä julkaistiin kaksi singleä, ensin I Hate Myself For Loving You sekä Little Liar. Molemmista kappaleista työstettiin videot, jotka saivat mukavasti näkyvyyttä musiikkikanavilla. Levy nousikin platinarajan yli ja nosti Joan Jettin nimen takaisin kaikkien tietoisuuteen. Levyn tunnetuimpiin vieraileviin muusikoihin kuului entinen Stones-kitaristi Mick Taylor, joka soitti soolon I Hate Myselfiin. Jälkeenpäin viisastellen sitä ei osattu tarpeeksi hyödyntään markkinoinnissa eli asiasta ei tehty minkäänlaista numeroa. Toki noihin aikoihin Mick Taylor piti suht matalaa profiilia. Mutta kyllä Stones on aina Stones!

Levylle mahtui myös kaksi cover-kappaletta. Vauhdilla rokkaava Chuck Berryn Tulane ja vanha The Stooges klassikko I Wanna Be Your Dog. Jett saa molempiin lainoihin mukaan mukavasti omaa näkemystä ja otetta. Näistä ehkä innostuneena seuraava vuonna 1990 ilmestynyt The Hit List -levy muodostui kokonaisuudessaan lainahöyhenistä .Mm. David Letterman Showssa vedetty liveversio Tulanesta samaisena levyn ilmestymisvuotena 1988.

Levyn kakkosraita hypnoottinen Ridin`with James Dean ja b-puolelta löytyvä villisti groovaava  ja mahtavan kasarikertsin omaava I Still Dream About You ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia kipaleita, joita voisi tituleerata kadonneiksi helmiksi. Ne ovat jääneet hittien varjoon, eikä niitä bändikään ole 80-lopun kiertueen jälkeen kaivanut settilistaansa. Hienoja lauluja, kertakaikkiaan. Kuten on koko levy.  Kun viikonloppu lähestyy, kannattaa kaivaa vanhat nahkahousut kaapista jalkaan ja pistää tämä levy soimaan täysillä!
Joan Jett & The Blackhearts, motherfuckers!

IGGY POP - BRICK BY BRICK (1990)

Jotenkin Iggy Popin Stoogesin jälkeinen sooloura on jäänyt henkilökohtaisesti aika mitään-sanomattomaksi. Yhteistyö David Bowien kanssa ehkä pelasti Iggyn uran ja hengen. Mutta itselleni tuon ajan levyt eivät kuulosta Iggy Popilta vaan enemmänkin herra Bowielta. Muistan ihastuneeni aikoinaan Iggyn versiomaan Real Wild Child -kipaleeseen ja siitä innostuttuani ostin koko Blah Blah Blah -albumin (1986) Levy oli suuri pettymys. Tasapaksua Bowie-höttöä, ei tietoakaan rokista, softia kamaa mieheltä, jonka piti olla rockmusiikin vaarallisin ja arvaamattomin kaveri. No, nykyään olen jo löytänyt tuostakin levystä hyvät puolensa. Sitä se ikä teettää.

Seuraavan kerran Iggy kolahti tajuntaan, kun näin musiikkikanava MTV:ltä Cold Metal -videon. Silloin Iggy palasi räkäisen rokin pariin. Eikä vähiten mielenkiintoa lisännyt se seikka, että levyllä soitti entinen Pistols-kitaristi Steve Jones ja kiertuekitaristiksi Iggy hommasi eräänkin Andy McCoy -nimisen herran. Siinä porukassa jos missä kiteytyi vaara ja arvaamattomuus. Instict -levy (1988), jolta Cold Metal löytyy osoittautui kelpo rokkilätyksi, mutta ei suoranaisesti häikäissyt biisimateriaalinsa puolesta, kuin muutamin osin. Vasta seuraava Brick By Brick osui suoraan häränsilmään.

Vuonna 1990 ilmestyneen levyn tuottajaksi haalittiin tuo 90 -luvun alun Rick Rubin: Don Was. Levyllä soittavien ja vierailevien muusikoiden lista on pitkä. Mukana ovat mm. Guns ´N Roses -miehet Slash ja Duff McKagan, jotka esiintyivät myös ensimmäisen singlen Home videolla.

Levy yllättää monipuolisuudellaan. Raakojen rokkipalojen lisäksi albumilta löytyy puhtaita pop-helmiä. Siinä missä Home, Butt Town, Pussy Power sekä yhdessä Slashin kanssa kirjoitetty My Baby Wants Rock and Roll ajavat tankin lailla yli energisyydellään, niin myös Main Street Eyes tai Livin on the Edge of the Night ihastuttavat melodioillaan. Levyn vahvuus korostuu sen kappaleiden voimassa. Yleensä neljätoista biisiä on rocklevylle liikaa. Mukaan mahtuu väkisinkin täytepaloilta tuntuvia kappaleita.  Brick By Brickillä näin ei ole. Levyn kappalemateriaali on vahvaa läpi albumin. Singlenä julkaistu Candy nousee levyn yhdeksi monista helmistä ,eikä vähiten kappaleella vierailevan Kate Piersonin äänen ansioista. Kun kuulin tämän ensimmäisen kerran, olin samantein myyty mies. Iggyn samana vuonna Debbie Harryn kanssa duetoima Well Did You Evah-hyväntekeväisyyssinkku ampui yhtälailla maaliin.

Brick By Brick oli ensimmäinen Iggy Popin kultalevyrajan myynnissä ylittänyt albumi. Sen myyntiä siivitti hyvintehdyt videot, kuten myös aikansa menestyselokuvan Michael Douglasin tähdittämän Black Rainin soundtrackille päätynyt Livin on the Edge of the Night.

Albumin komean kannen työsti sarjakuvataiteilja Charles Burns ja maininnan erikseen ansaitsee myös levyllä kitaristina toiminut Waddy Wachtel, joka samoihin aikoihin toimi myös Keith Richardsin soolobändin X-pensive Vinosin kantavana voimana. Henkilökohtaisesti itse pidän Brick By Brickiä Iggyn soolouran parhaimpana levynä, enkä varmasti ole ainoa. Enhän?