WARRANT - ULTRAPHOBIC (1995)

 

Viimeistään vuonna 1995 kasarilla aloittaneille hair metal -yhtyeille oli käynyt selväksi, että maailma oli muuttunut. Warrant oli yksi näistä yhtyeistä. Warrant toki ehti kokea suuren menestyksen kahden ensimmäisen albuminsa myötä. Dirty Rotten Filthy Stinking Rich (1989) ja Cherry Pie (1990) olivat molemmat tuplaplatinamyyyntiin Yhdysvalloissa yltäneitä menestyslevyjä. Yhtyeen kolmas levy, Dog Eat Dog (1992), myi sekin vielä kultalevyrajan ylittävän määrän, mutta muutoksen tuuli puhalsi voimakkaasti Seattlen suunnalta. Nirvanan Nevermind oli ilmestynyt vuonna 1991. Mikään ei ollut enää ennallaan.

      Yhtyeen kaulahahmon ja pääasiallisen laulunkirjoittajan, Jani Lanen, elämässä oli tapahtunut muitakin ei niin positiivisia juttuja. Vuonna 1991 Jani Lane oli tavannut Cherry Pie -videon kuvauksissa malli Bobbie Brownin. Pari avioitui saman vuoden  heinäkuussa. Seuraavana vuonna pariskunnalle syntyi tytär, Taylar. Avioliitto päättyi kuitenkin eroon jo vuonna 1993. 

      Myös Warrantin sisällä kuohui. Rumpali ja Lanen nuoruuden ystävä Steven Sweet sekä kitaristi Joey Allen olivat jättäneet yhtyeen. Jani Lane päätti ryhtyä sooloartistiksi. Homma jäi yrityksen asteelle ja Lane palasi Warrantiin puolen vuoden päästä siitä lähdettyään. Yhtye ryhtyi levyttämään neljättä albumiaan tuottaja Beau Hillin johdolla Los Angelesissa. Rumpaliksi mukaan saatiin James Kottak ja kitaristiksi Rick Steier, Kingdom Come yhtyeestä tutut veijarit.

 

 

      Ultraphobic ei ole ollut koskaan itselleni helppo levy kuunnella. Arvostan Jani Lanea muusikkona mielettömästi. Warrant ei ollut enää sama yhtye kuin vuonna 1989. Musiikki on muuttunut, mutta myös mies musiikin takana tuntuu muuttuneen. Ajan trendi oli tietysti alavireiset kitarat ja synkät sanoitukset. Varmasti siihen suuntaan painetta tuli myös levy-yhtiön puolelta.

     Tässä levyssä on kuitenkin jotain perin rehellistä, vaikka yhtye aika ajoin kuulostaakin Alice In Chainsiltä. Jani Lane purkaa epäonnistuneen avioliittonsa sanoituksien myötä kuulijan eteen. Ei ole helppoa kuunnella kuinka henkilö sanoitusten takana on murtumassa kirjaimellisesti palasiksi. Tilannetta ei varmasti helpottanut se, että ex-vaimo oli ryhtynyt seurustelemaan Mötley Crüe -rumpali Tommy Leen kanssa. Kelle tahansa miehelle moisen seuraaminen sivusta olisi liikaa. Sitaatti on lainaus albumin nimibiisistä. Lyriikat kertovat karua kieltä.

I used to dream in Technicolor / Now it's all gone black and white
I used to have myself a schedule / Now I stay awake all night
I wish I'd seen this comin' / But I don't have second sight

Shot down / I'm broken in pieces
All over the ground / Been shot down
I'm totally speechless / I can't make a sound

    Ultraphobic ilmestyi maaliskuussa 1995. Vaikka yhtye oli muuttanut musiikkiaan markkinoiden suosimaan suuntaan, ei menestykseen ollut mitään mahdollisuuksia. Radioasemat ympäri Yhdysvaltoja jättivät yhtyeen singlen, Family Picnic, soittamatta, kun selvisi että kyseessä on "entisen suuruuden" Warrantin kappale. Family Picnic kertoo perheväkivallasta. Kappaleesta tehtiin puhutteleva video ja sen myynnistä ohjattiin tuottoja perheväkivallan uhrien hyväksi. Kappale on vahva näyttö Jani Lanen edelleen terävästä sävelkynästä. 

 

 

    Jani Lane koki koko uransa loppuajan olevansa merkitty mies yhden ja ainoan kirjoittamansa kappaleen tähden. Kappale oli toisaalta hänen uransa suurin menestys. Cherry Pie -kappaleeseen kulminoituu paljon  Lanen elämästä. Se on laulu, jota hän ei halunnut kirjoittaa. Levy-yhtiö vaati hittiä ja Lane kirjoitti mitä levy-yhtiössä toivottiin. Cherry Pie -videon kuvauksissa Lane tapasi tulevan vaimonsa. Moni artisti tekisi mitä tahansa kokeakseen Cherry Pien kaltaisen menestyksen, mutta Jani Lane tunsi aina olevansa pelkästään "cherry pie guy". Surullista.

    Ultraphobic oli yksi askel Jani Lanen surullisen päätöksen saaneessa elämässä. Se on selkeä hätähuuto. Se on myös todiste vahvasta laulunkirjoitustaidosta, lahjakkuudesta ja herkkyydestä. 

     Jani Lane löydettiin kuolleena 11.8.2011 Los Angelesilaisen motellin huoneesta. Kuolinsyyksi vahvistettiin alkoholimyrkytys. Jani Lane oli kuollessaan 47-vuotias.

 

 

 

 

WARRANT - CHERRY PIE (1990)

 

Cherry Pie (1990) on kalifornialaisyhtye Warrantin järjestyksessään toinen pitkäsoitto. Jo debyyttialbumi Dirty Rotten Filthy Stinking Rich (1989) menestyi erinomaisesti nousten Billboard-listalla sijalle 10. Siltä lohkaistut sinkut Down Boys, Heaven ja Sometimes She Cries menivät albumin ohella kaupaksi kuin lauantaimakkara Väiskin lihatiskiltä. Levy myi Yhdysvalloissa tuplaplatinaa ja yhtye kiersi ahkerasti Poisonin, Mötley Crüen, Cinderellan ja Kingdome Comen kanssa.

    Beau Hill, joka oli tuottanut esikoisalbumin, kiinnitettiin samaan hommaan yhtyeen painuessa studioon levyttämään kakkoskiekkoaan. Hill oli varmasti oikea mies työskentelemään Warrantin kanssa. Itseäni on joskus ärsyttänyt Beau Hillin tuotannoissa tietty muovisuus ja liian sliipattu äänimaailma, joka ei jätä rosoisuudelle sijaa. Mutta Warrantin kohdalla se toimi, samoin kuin oli toiminut Beau Hillin ja Rattin yhteistyössä. 

   Bändin luovalla voimalla ja  biisinikkarilla vokalisti Jani Lanella oli selvät kuviot tulevan albumin teemasta ja kappaleista. Levyn nimeksi tulisi Uncle Tom's Cabin sen avausraidan mukaisesti. Tämäpä ei kelvannutkaan Columbia Recordsin pomolle Don Iennerille, jotka ilmoitti tylysti Lanelle levyltä puuttuvan hittibiisin. Pukumies passitti vokalistin takaisin kirjoituspöydän ääreen rustaamaan kappaleen, joka olisi takuuvarma korvamato. Ienner halusi Lanelta todellisen rock-anthemin. Jani Lane päätti säveltää kappaleen, johon hän otti vaikutteita Aerosmithin Love in an Elevatorista ja Def Leppardin Pour Some Sugar on me:stä. Näistä aineksista syntyi Cherry Pie. Tarinan mukaan Lane kirjoitti biisin vartissa pizzalaatikon kylkeen. 

 

   Levy-yhtiö rakensi lopulta koko tulevan albumin teeman tuon kappaleen varaan. Nimi ja kansi kehiteltiin Cherry Pieksi. Asia, josta Jani Lane tuntui olevan katkera koko loppuelämänsä. Vaikka kappaleesta tuli yhtyeen tunnetuin biisi ja isoin hitti, Lane ei tuntunut arvostavan itse kappalettaan. Vuonna 2007 VH1 -kanavalle tehty haastattelu on surullista katsottavaa. Jani Lane toteaa: "I could shoot myself in the fucking head for writing that song." Hän koki tuon yhden ainoan kappaleen määrittelevän hänet taiteilijana. Kaikki muu mitä hän oli tehnyt jäi tuon kappaleen varjoon. Hän tulisi aina olemaan pelkästään “Cherry Pie guy”. Jani Lane menehtyi vain 47-vuotiaana vuonna 2011. Kuolinsyynä oli alkoholimyrkytys.

   Vaikka nimikappaleen ylle lankeaakin Jani Lanen surullisen hahmon varjo, on kappale silti yksi rockin tarttuvimmista korvakarkeista. Se antaa koko levystä huomattavasti paremman kokonaiskuvan kuin toki loistava Uncle Tom's Cabin. Cherry Pie on levyllinen rockenrollin riemua. Se on hyväntuulen levy, joka saa hymyn huulille ja jalan vatkaamaan tahtia. Love in Stereo -kappaleen lyriikat tiivistävät mistä tällä levyllä on kyse: First time I went to California / I couldn't believe my eyes / Skirts were so short / Nights so long. Nimibiisin tieltä levyn kakkosraidaksi syrjäytetty Uncle Tom's Cabin on eittämättä levyn vahvin kappale ja esittelee Jani Lanesta aivan uuden puolen singer&songwriterina. Lane kehittyi säveltäjänä ja erityisesti sanoittajana juuri tämän kappaleen myötä. Seuraavalla levyllä  Dog Eat Dog (1992) Lanen laulujen aiheet olivat ulottuvuuksiltaan jo paljon muutakin kuin pelkkää juhlimista ja seksiä.  

 

 

  Cherry Pie mainitaan usein ns. tukkahevin joutsenlauluna, viimeisenä 80-luvun albumina. Totta onkin, että maailma muuttui seuraavana vuonna ilmestyneen Nirvanan Nevermind (1991) -albumin myötä. Viimeistään vuonna 1992 kaikki oli pelkkää grungea. Ehkä joku Guns N' Roses mennä porskutti pitkin stadioneita, mutta Warrant ja sen sukulaissieluiset yhtyeet joutuivat huomaamaan suosion laskevan. Esiintymispaikat vaihtuivat areenoista klubeiksi. Monet yhtyeistä sinnittelivät vuoden tai pari, jäivät tauolle tai lopettivat. Warrant soitti pienemmissä mestoissa ja levytti suoraan sanottuna melko epätasaisia levyjä, jotka pahimmillaan yrittivät myötäillä aikakauteen sopivasti tummempia grungen sävyjä. Myös ovet kävivät, jäseniä lähti ja palasi. Jani Lane yritti luoda soolouraa siiinä kuitenkaan isommin onnistumatta. Iloisen ja vauhdikkaan hard rockin ilosanoman lähettiläästä tuli lopulta synkkä ja masentava yhtye, joka unohti miten hymyillään lavalla ja studiossa. Masentavin esimerkki on kamala Belly to Belly (1996) -levy, joka on kansitaidettaan myöten mautonta paskaa.

 

 

   Warrantin kohdalla kannattaa keskittyä yhtyeen kahteen ensimmäiseen levyyn ja pienellä varauksella myös kolmanteen Dog Eat Dog -levyyn, joka sisältää kuitenkin vielä muutamia Lanen kynästä syntyneitä helmiä. Mutta Warrantin ehdoton uran kohokohta oli ilman muuta Cherry Pie, yhtyeen tunnetuin ja parhaiten myynyt levy. Siltä irrotetut singlet: Cherry Pie, I Saw Red, Uncle Tom's Cabin ja Blind Faith nousivat kaikki listoille. Levy on vahva kokonaisuus. Se kantaa materiaalinsa ansiosta loppuun asti. Jos haluaa viilata väkisin, niin ehkä Blackfoot -laina Train, Train on hieman turha nosto levyn loppuun. Oma biisimatsku on tällä kertaa niin vahvaa, että lainan mukaan ottaminen tuntuu turhalle. Cherry Pie on rokkaava levy, joka kuulostaa vielä 30 vuoden jälkeenkin erittäin hyvälle.