Ratt on 80-luvun Kalifornian glam-skenen menestyneimpiä bändejä, vaikka se aina tuntuu jäävän toisen aikalaisensa Mötley Crüen varjoon. Siitä huolimatta Ratt ylsi kaikilla 80-luvulla ilmestyneillä levyillään platinamyynteihin asti. Eli ei mitään ihan vähäpätöisiä saavutuksia. Itselleni Ratt on aina ollut soundeiltaan hieman liian sliipattu ja jos suoraan sanon liian kevyt. Myös levy levyltä biisien ja kokonaisuuksien taso laski yhtyeellä kuin se kuuluisa lehmän häntä. Oma suosikkini bändin tuotannosta on ehdottomasti tämä vuonna 1984 ilmestynyt debyyttialbumi Out Of The Cellar.
Yhtye oli julkaissut seitsemän biisin EP:n, vai pitäisikö puhua mini-lp:stä, ja saanut ison Atlanticin levy-yhtiön kykyjenetsijöiden huomion. Ja niinpä levytyssopimus paukahti kuin Manulle ja Tellulle illallinen. Mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy tuottajan valintaan. Bändi itse olisi halunnut levyn tuottajan pallille Tom Allomin. Allom oli luonut kannuksensa mm. ääniteknikkona Black Sabbathin viidellä ekalla levyllä, sekä tuottamalla Judas Priestin legendaarisimmat levyt. Rattin poijaat halusivat tulevalle levylleen raskaan soundin Allomin myötä. Atlantic kuitenkin hylkäsi bändin toiveen ja tuottajaksi palkattiin Beau Hill. Hillillä oli merkittävä osa siinä millaiseksi Rattin soundi muodostui, mutta millään mittarilla mitattaessa ei voida puhua "mistään raskaasta". Toki Beau Hill löysi Rattille omaleimaisen soundin, mutta olisi mielenkiintoista tietää miltä Ratt olisi kuulostanut Tom Allomin tuottamana. Sitä emme saa koskaan tietää.
Out Of The Cellarin levytyssessio kesti 28 päivää. Nälkäinen bändi sai aikaan uransa hienoimman levyn. Wanted Man, Lack Of Communication, Back For More, You´re In Trouble ja tiestysti bändin tunnetuin kappale Round and Round muodostavat sellaisen värisuoran, josta Tikkurilan maalikauppiaskin olisi kateellinen. Tuottaja Hill ei todellakaan luonut bändin haluamaa raskasta äänimaailmaa, vaan kevyesti rullaavan kosolti kaikua käyttävän amerikansoundin. Vaikea sanoa oliko bändi itse pettynyt lopputulokseen. Tuskin ainakaan enää siinä vaiheessa, kun levy oli myynyt kolminkertaista platinaa Jenkeissä. Raha korvaa pahan mielen.
Rattin vahvuus oli ehdottomasti kitaristikaksikko Robbin Crosby ja Warren DeMartini. Pari oli ottanut soittoonsa mallia Glenn Tiptonin ja KK Downingin yhteistyöstä. Myös parin livesoitto oli näyttävää. Kaverit olivat ulkonäöllisesti toistensa vastakohtia. Toinen lihaksikas adonisblondi ja toinen tumma laiheliinirokkari. Näyttävää, mutta ennen kaikkea aivan mahtavaa kuultavaa. Jälkikäteen ehkä jopa hieman aliarvostettuja kitaristeja historian valossa. Kuunnelkaa vaikka tämän kyseisen levyn Round and Round, vittu mitä revittelyä!
Pikantti yksityiskohta on levyn kansi. Siinä pylly pystyssä kökkii jokaisen teinipojan 80-luvun unelma Tawny Kitaen. Neiti Kitaen oli noihin aikoihin seurustellut Robbin Crosbyn kanssa ja sitä kautta päätynyt kansikuvatytöksi ja myös Back For More -videoon. Tawny Kitaen esiintyi myöhemmin myös toisen poikaystävänsä bändin videoilla. Myöhempi poikaystävä oli tietysti David Coverdale, joka kanssa Kitaen päätyi lopulta alttarille asti. Juu, eivät ole enää naimisissa. Robbin Crosbyn myöhempi kohtalo on myös surullinen. Crosbyn elämään ja kuolemaan nivoutuu koko 80-luvun rokin tarina. Se on tarina seksistä, huumeista ja rokkenrollista. Kaikki eivät siitä valitettavasti selvinneet. Robbin Crosby kuoli vuonna 2002. Kuolinsyyksi ilmoitettiin AIDSiin liittyvät komplikaatiot sekä heroiinin yliannostus.
Rattin Out Of The Cellar on upea levy. Hyvän mielen levy. Täynnä hyviä biisejä, täynnä 80-lukua. Hyvä musiikki ei kuole koskaan.
