Näytetään tekstit, joissa on tunniste Up Your Alley. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Up Your Alley. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

JOAN JETT AND THE BLACKHEARTS - UP YOUR ALLEY (1988)


Kun nyt Lita Fordista jo edellä turistiin, on pakko tarttua myös tähän levyyn. Saman aikakauden tuotos Joan Jettiltä ja ehdottomasti eniten levylautasellani pyörinyt Joan Jett and The Blackhearts aikaansaannos. Joan Jett sai Runawaysin hajottua soolouralleen melkoisen rakettistartin jo Bad Reputationin myötä, mutta se oli vielä pientä siihen millaiseksi hitiksi tuleva I Love Rock ’n’ Roll muodostui. Viisusta tuli ikiaikainen klassikkorenkutus. Levy ylsi platinamyyntiin ilmestyttyään vuonna 1981. Sen jälkeen ilmestyneiden levyjen osin hajanaisuus kappalemateriaalin suhteen ei jaksanut nostaa neitoa enää samaan suosioon. Toki on lisättavä samaan syssyyn, ettei tuo I Love R&R-levy kokonaisuutena ole mikään riemuvoitto. Yksi ainoa biisi teki siitä klassikon ja samalla kaikkien aikojen menestyneimmän Joan Jett -albumin.

Vuonna 1988 kuudetta albumiaan työstävä Joan Jett sai yhteistyökumppanikseen 80-luvun kultasormen Desmond Childin, joka onnistuikin kirjoittamaan levylle mainiot hitti-iskut. Levyltä julkaistiin kaksi singleä, ensin I Hate Myself For Loving You sekä Little Liar. Molemmista kappaleista työstettiin videot, jotka saivat mukavasti näkyvyyttä musiikkikanavilla. Levy nousikin platinarajan yli ja nosti Joan Jettin nimen takaisin kaikkien tietoisuuteen. Levyn tunnetuimpiin vieraileviin muusikoihin kuului entinen Stones-kitaristi Mick Taylor, joka soitti soolon I Hate Myselfiin. Jälkeenpäin viisastellen sitä ei osattu tarpeeksi hyödyntään markkinoinnissa eli asiasta ei tehty minkäänlaista numeroa. Toki noihin aikoihin Mick Taylor piti suht matalaa profiilia. Mutta kyllä Stones on aina Stones!

Levylle mahtui myös kaksi cover-kappaletta. Vauhdilla rokkaava Chuck Berryn Tulane ja vanha The Stooges klassikko I Wanna Be Your Dog. Jett saa molempiin lainoihin mukaan mukavasti omaa näkemystä ja otetta. Näistä ehkä innostuneena seuraava vuonna 1990 ilmestynyt The Hit List -levy muodostui kokonaisuudessaan lainahöyhenistä .Mm. David Letterman Showssa vedetty liveversio Tulanesta samaisena levyn ilmestymisvuotena 1988.

Levyn kakkosraita hypnoottinen Ridin`with James Dean ja b-puolelta löytyvä villisti groovaava  ja mahtavan kasarikertsin omaava I Still Dream About You ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia kipaleita, joita voisi tituleerata kadonneiksi helmiksi. Ne ovat jääneet hittien varjoon, eikä niitä bändikään ole 80-lopun kiertueen jälkeen kaivanut settilistaansa. Hienoja lauluja, kertakaikkiaan. Kuten on koko levy.  Kun viikonloppu lähestyy, kannattaa kaivaa vanhat nahkahousut kaapista jalkaan ja pistää tämä levy soimaan täysillä!
Joan Jett & The Blackhearts, motherfuckers!