Heti alkuun täytyy tunnustaa, että Juice Leskinen oli itselleni portti suomalaisen runouden pariin. Kuuntelemalla kotimaista rocklyriikkaa, Juicea, Davea, Hectoria, Heikki Saloa ja kumppaneita, kiinnostuin suomen kielestä ja löysin sellaiset kaverit kuin Jarkko Laine, Markku Into ja Arto Melleri. Juicea on osin kiittäminen siitä, että ryhdyin kirjoittamaan runoja. Sillä tiellä ollaan vieläkin.
Juice Leskinen oli vuonna 1986 uransa huipulla. Voidaan sanoa, että Yölento oli Leskisen uran käännekohta. Kulma, josta alkoi laskusuunta. Jos Leskinen oli musiikillisesti luovimmillaan, saivat yksityiselämän sotkut terveyden horjumaan tämän levyn ilmestymisen jälkeen. Siitäkin huolimatta, että Leskinen yritti juuri vuoden 1986 aikoina pysytellä erossa alkoholista. Mutta lavalla selvinpäin humalaisen yleisön kanssa kommunikointi kävi voimille henkisesti. Kaikki meistä tietävät, että kännisten seura on rasittavaa, kun on itse kuivin suin. Juicen tipaton katkesi jo keväällä 1986 ennen Yölento -levyn ilmestymistä. Studiossa Juice oli monesti heikossa hapessa. Levyä tuottanut Mika Sundqvist mainitsi Leskiselle tämän viinanjuonnista ja tupakanpoltosta sillä seurauksella, että yhteistyö herrojen välillä katkesi Yölennon jälkeen lähes parinkymmenen vuoden ajaksi.
Juicen oma elämä kuuluu läpi levyltä, mielestäni onnistuneesti. Hän on itse kuvaillut Yölentoa: ”Kun elämänkuviot sotkeutuvat niin, että olet suunnattomassa tilassa” Leskisestä oli muodostunut myös koko kansan Juice. Hahmo, jonka tunsivat kaikki, jopa se mummo Pihtiputaalla. Iltapäivälehdet ja ajankohtaisohjelmat utelivat Juicelta mielipidettä asiaan kuin asiaan. Tämän voisi kuvitella imarrelleen Leskistä, joka kieltämättä itse oli moiseen koko kansakunnan älykön roolin pyrkinyt. Juankosken tori nimettiin Juicen toriksi ja
itsenäisyyspäivänä tuli kutsu Linnan juhliin. Nämä olivat osoituksena
Juicen nostamisesta kansakunnan kaapin päälle. Henkisesti oli varmasti rasittavaa olla kaikkien tuntema Juice. Tampereen Aulabaarissa istuvaa Leskistä saavuttiin katsomaan pitkienkin matkojen takaa. Tarinat kaltoin kohdelluksi tulleista nimmarinpyytäjistä ovat tuttuja. Huonotuuliselta Juicelta sai lähestyvä ihailija monesti kuulla sivaltavia kommentteja.
Yölentoa on kuirtenkin myyty yli 80 000 kappaletta, joka ei Suomessa ole ihan pikkumäärä. Yölento kuuluu Juice Leskisen parhaimpien levyjen joukkoon. Mukaan toki mahtuu, kuten aina Leskisen levyillä, turhanpäiväisia rallatuksia. Timantteja on mukana niin useita, että ne hörhöilyt on helppoa antaa anteeksi. Myös Juicen ympärille kerääntynyt yhtye, oli se lopullinen Juicen dream team. Anssi Tikanmäki on varmasti yksi tämän levyn suuria hahmoja. Ilman Tikanmäkeä tämä levy olisi varmasti paljon huonompi. Mutta lopullinen sana oli varmasti sanottavana itse Juicella. Siitä kertoo jo tuo ns. huonojen, Juicen omasta mielestä nokkelien, kappaleiden mukaan ymppääminen. Lauluvoimaisen Grand Slamin stemmat ovat upeaa kuultavaa. Vesa Sytelä, Anssi Tikanmäki, Ila Loueranta, Jari Yliaho ja Antti Tammilehto muodostivat taidoiltaan sellaisen ryhmän, johon Juicen oli helppo nojata. Juicea voi pitää Suomen Ozzy Osbournena siinä suhteessa, että hän on aina onnistunut löytämään rinnalleen muusikoita, jotka saavat päätähden näyttämään ja kuulostamaan hyvälle.
Levyltä löytyvät täysin jo ilmestymisen aikoina puhkisoitetut Kaksoiselämää ja Rakkauden ammattilainen. Jälkimmäisessä on merkillepantavaa, että se oli Vaasankin veri vapisee -sinkun b-puoli. Rockhistoria tuntee muitakin hitiksi nousseita b-puolia. Kissin Beth, nyt ekana esimerkkinä mieleen putkahtaen. Täytyy myöntää, että kyllästyin jo levyn ilmestymisen aikoihin näihin kaikista medioista läpitunkeviin biiseihin. Ne eivät anna aivan oikeaa kuvaa koko levystä. Kuten jo mainitsin mukaan mahtuu aivan tyhjänpäiväistä lööperiä kuten kamalimpana esimerkkinä Molla. Mutta ne suurimmat timantit ovat kuitenkin radiosoittoon liian pitkät nimibiisi Yölento sekä Juuret. Ne eivät ole mitään kevyitä biisejä. Ehkäpä on ajateltu, että ne kaipaavat rinnalleen helpommin lähestyttäviä kappaleita.
Levyltä kuuluu läpi Juicen vaikea avioero. 80-luvun puolivälissä naissotkut eivät olleet ainoa Juicen murhe. Leskinen sai useamman ikävän kuolinviestin. Nuoria ystäviä ja kollegoita menehtyi. Arwo Mikkonen, Petteri Salminen ja Timo Niskala olivat kaikki Juicelle tuttuja muusikoita ja ystäviä. Näiden kuolemat ottivat varmasti koville ja saivat Leskisen miettimään kuinka kuluttavaa elämää itsekin vietti. Ystävien kuolemat purkautuivat levylle Juuret -kappaleeseen. Kuolemat myös varmasti laukaisivat Juicen oman yrityksen raitistua. Juuret -kappaleesta mainittakoon vielä mukana fiittaava Pate Mustajärvi, joka sopii rouheudellaan mukaan kuin nenä päähän. Mustajärvi oli itse menettänyt samat ystävät.
"Saatana tää elämä on kuin Raatteentiellä, jätkiä kaatuu ihan simona." - Juice Leskinen Pate Mustajärvelle Näsijärven rannalla vuonna 1986.
Yksikään Juicen levy ei ole täydellinen. Kaikkiin mahtuu rimanalituksia, mutta parhaimmissa albumeissa ne jäävät kuriositeeteiksi. En ole pitkään aikaan kajonnut Juicen tuotantoon. Kiitos uudesta innostumisesta kuuluu herroille Vesa Winberg ja Mika Kähkönen, jotka kävivät mainiossa Kasarin lapset -podcastissa läpi Juicen tuotantoa ja elämää. Muutamia asioita ja nimiä tarkistin Antti Heikkisen kirjoittamasta Risainen elämä, Juice Leskinen 1950-2006 -kirjasta.
Juice on patsaansa ansainnut. Juice kuuluu kansakunnan kaapin päällä pönöttäviin taiteilijoihin. Jean Sibelius, Tove Jansson, Väinö Linna ja Juice Leskinen ovat ikoneja, joissa tiivistyy suomalaisuutta. Patsaiden kukittamisen sijaan kannattaa kaivaa taiteilijoiden tuotanto syyniin.
