Näytetään tekstit, joissa on tunniste Live. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Live. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. syyskuuta 2013

QUEEN - JAZZ (1978)



Löysin Queenin Jazz-vinyylin tänään kirpputorilta kohtuulliseen viiden euron hintaan ja pakkohan se oli mukaan poimia. Jotenkin ennakkoon asenteeni tätä levyä kohtaan on aina ollut hieman nuiva. Toki tiesin siltä löytyvän riemastuttavan Fat Bottomed Girls -klassikon, joka on aina saanut lahkeet lepattamaan ja henkselit paukkumaan. Luultavasti suhtautumiseeni syynä on ollut kansitaide ja levyn luotaantyöntävä nimi. Älkäää käsittäkö väärin. Zäääs on hienoa musiiikkia, en vain liiemmin piittaa siitä. Jazziahan tämä Queenin seitsemäs vuonna 1978 julkaistu albumi ei pidä sisällä, ellei halua John Deaconin sävellyksistä sellaisia kuviota välttämättä kaivaa ja minähän en halua. Toinen todennäköinen syy levyn vierastamiseen on avausraita Mustapha. Ymmärrän toki Queenin luonteen hakea uutta ja Freddie Mercuryn halun kaataa luutuneita asenteita, mutta enpä jaksa vielä tänä päivänäkään innostua kipaleen arabimeiningistä.

Sen sijaan avausraitaa seuraava jo mainitsemani Fat Bottomed Girls on silkkaa timangia. Komeat stemmalaulut ja Brian Mayn junttaava riffi toimivat murhaavasti. Kappale julkaistiin myös singlenä a-puolellaan Bicycle Race, jonka tarkoitusta olen myös vuosien myötä ihmetellyt. Tänään biisi miellyttää korvaa, enkä jaksa enää yli nelikymppisenä kitistä miten rock-yhtye voi tehdä kappaleen polkupyöräilystä. Ideahan tuli Tour De France -kilpailusta, joka kulki Nizzan poikki, jossa Queen työsti Jazz -albumia. Freddie Mercury on aina ollut kumma heppu. Ihan perusnahkapöksylle ei tulisi mieleen kirjoittaa rocklaulua pyöräilystä.  Pisteet Freddielle.


Ihmettelin levyn aukeavia gatefold-kansia, varsinkin kun molemmat puolet olivat avonaiset kuin tuplalevyissä. Mutta kun kyse ei ollut tuplasta, niin miksi ihmeessä. Asia selvisi, kun jututin vannoutuneempaa Queen -diggaria Impivaaran uimahallin saunan lauteilla. Alkuperäisen levyn mukana oli tullut juliste. Sitä ei omasta lätystäni enää löytynyt. Kaivoin netin ihmeellisestä maailmasta tiedon posterista ja eikös olekaan ihme ettei moista enää ole tallella. Kuvassa kun poseeraa alastomia huippu?malleja pyöräilyretkeä suunnitellen. Kyllä moinen kuva on seitsemänkymmentä luvun Suomessa joko poistettu levyistä jo kaupassa pornografisena tai jos ei näin ole päässyt käymään, niin se on ripustettu kotipuuceen seinään ilostuttamaan isäntäväen iltapuuhia.























Myös Mercuryn kaunis Jealousy -kappale kuuluu suosikkeihini. En muista kyseistä laulua kuulleeni aikaisemmin ja ihmettelenkin miten näin hieno sävellys on voinut mennä ohi korvieni vuosikaudet. Toki kappale on perin tyypillinen Freddie Mercury -sävellys. Onhan herra toki samankaltaisia säveltänyt tusinan verran ennen ja jälkeen, mutta siitä huolimatta I like it! Toki sen hemmetin sitarin olisi voinut heittää mäkeen. Se ei tuo kappaleeseen mitään lisäarvoa. Turhanpäiväistä erikoisuuden tavoittelua ainoastaan. Sitäpaitsi George Harrison ja Brian Jones vetivät sitaria jo kuuskytluvulla sen verran, että rockmusiikki ei moista vempainta enää kaipaa.


Kokonaisuutena levy on ehkä hieman hajanainen. Kaikkein turhimman panoksen antaa rumpali Roger Taylor, jonka säveltämät kaksi kappaletta eivät edes ansaitse tulla mainituksi nimeltä. Ja samainen herra myös keksi kannen idean tuijottaessaan Berliiinin muuria. En tajua. Jotain muutakin on vedetty kuin saksanmakkaraa tätä ideaa kypsetettäessä. Sen sijaan sisäkannen kuva on tyylikäs mustavalkokuva bändistä Nizzan studiolla.


Levyn sisäkannen tyylikäs kuva.


Queen starttasi Jazz-tourinsa Dallasista 28. lokakuuta 1978. Kiertue päättyi 20. joulukuuta. Mutta jo tammikuussa 1979 yhtye aloitti Live Killers nimellä 44 konsertin kiertueen, josta julkaistiin kesäkuussa Live Killers tuplalive, jota henkilökohtaisesti olen aina pitänyt yhtenä kaikkien aikojen kovimpana livealbumina, mutta se on jo toinen tarina. Queenin Jazz jätti kuin jättikin lopulta kaikkien vuosien ennakkoluulojen jälkeen hyvän maun ja mainion jälkipotkun vuodelta 1978. Seuraava yhtyeen aiheuttama ennakkoluulo liittyy Hot Space -albumiin. Epäilen, että sen kohdalla aseenteeni eivät tule muuttumaan samoin kuin kävi Jazzin kanssa.