Näytetään tekstit, joissa on tunniste Don Was. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Don Was. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

IGGY POP - BRICK BY BRICK (1990)




Jotenkin Iggy Popin Stoogesin jälkeinen sooloura on jäänyt henkilökohtaisesti aika mitään-sanomattomaksi. Yhteistyö David Bowien kanssa ehkä pelasti Iggyn uran ja hengen. Mutta itselleni tuon ajan levyt eivät kuulosta Iggy Popilta vaan enemmänkin herra Bowielta. Muistan ihastuneeni aikoinaan Iggyn versiomaan Real Wild Child -kipaleeseen ja siitä innostuttuani ostin koko Blah Blah Blah -albumin (1986) Levy oli suuri pettymys. Tasapaksua Bowie-höttöä, ei tietoakaan rokista, softia kamaa mieheltä, jonka piti olla rockmusiikin vaarallisin ja arvaamattomin kaveri. No, nykyään olen jo löytänyt tuostakin levystä hyvät puolensa. Sitä se ikä teettää.


Seuraavan kerran Iggy kolahti tajuntaan, kun näin musiikkikanava MTV:ltä Cold Metal -videon. Silloin Iggy palasi räkäisen rokin pariin. Eikä vähiten mielenkiintoa lisännyt se seikka, että levyllä soitti entinen Pistols-kitaristi Steve Jones ja kiertuekitaristiksi Iggy hommasi eräänkin Andy McCoy -nimisen herran. Siinä porukassa jos missä kiteytyi vaara ja arvaamattomuus. Instict -levy (1988), jolta Cold Metal löytyy osoittautui kelpo rokkilätyksi, mutta ei suoranaisesti häikäissyt biisimateriaalinsa puolesta, kuin muutamin osin. Vasta seuraava Brick By Brick osui suoraan häränsilmään.


Vuonna 1990 ilmestyneen levyn tuottajaksi haalittiin tuo 90 -luvun alun Rick Rubin: Don Was. Levyllä soittavien ja vierailevien muusikoiden lista on pitkä. Mukana ovat mm. Guns ´N Roses -miehet Slash ja Duff McKagan, jotka esiintyivät myös ensimmäisen singlen Home videolla.


Levy yllättää monipuolisuudellaan. Raakojen rokkipalojen lisäksi albumilta löytyy puhtaita pop-helmiä. Siinä missä Home, Butt Town, Pussy Power sekä yhdessä Slashin kanssa kirjoitetty My Baby Wants Rock and Roll ajavat tankin lailla yli energisyydellään, niin myös Main Street Eyes tai Livin on the Edge of the Night ihastuttavat melodioillaan. Levyn vahvuus korostuu sen kappaleiden voimassa. Yleensä neljätoista biisiä on rocklevylle liikaa. Mukaan mahtuu väkisinkin täytepaloilta tuntuvia kappaleita.  Brick By Brickillä näin ei ole. Levyn kappalemateriaali on vahvaa läpi albumin. Singlenä julkaistu Candy nousee levyn yhdeksi monista helmistä ,eikä vähiten kappaleella vierailevan Kate Piersonin äänen ansioista. Kun kuulin tämän ensimmäisen kerran, olin samantein myyty mies. Iggyn samana vuonna Debbie Harryn kanssa duetoima Well Did You Evah-hyväntekeväisyyssinkku ampui yhtälailla maaliin.



Brick By Brick oli ensimmäinen Iggy Popin kultalevyrajan myynnissä ylittänyt albumi. Sen myyntiä siivitti hyvintehdyt videot, kuten myös aikansa menestyselokuvan Michael Douglasin tähdittämän Black Rainin soundtrackille päätynyt Livin on the Edge of the Night.


Albumin komean kannen työsti sarjakuvataiteilja Charles Burns ja maininnan erikseen ansaitsee myös levyllä kitaristina toiminut Waddy Wachtel, joka samoihin aikoihin toimi myös Keith Richardsin soolobändin X-pensive Vinosin kantavana voimana. Henkilökohtaisesti itse pidän Brick By Brickiä Iggyn soolouran parhaimpana levynä, enkä varmasti ole ainoa. Enhän?