Doro Pesch on yhtä ikoninen hahmo heavypiireissä kuin Lemmy Kilmister tai Ronnie James Dio. Doro on jokaisen hevipetterin märkä päiväuni. Tänä päivänä ehkäpä nuoremmille liimatukille jopa äitihahmo. Doro-täti ottaa kainaloon ja suojelee, kun kylmä ja julma maailma potkii nivusiin. Meille 80-luvulla teini-ikäänsä eläneille hevareille sen sijaan Doro on ikuinen haavekuva, metalliprinsessa.
Vuonna 1987 ilmestynyt Triumph and Agony on Warlock -yhtyeen neljäs pitkäsoitto. Warlock perustettiin Düsseldorfissa 80-luvun alussa. Yhtye erottautui muista lajitovereistaan juuri laulusolistinsa Doro Peschin ansiosta. Vaikea kuvitella, että porukasta olisi tullut yhtä suosittua, jos yhtyeen laulupuolta olisi hoitanut joku Herbert tai Gerhard.
Yhtye oli siis jo vuoteen 1987 tultaessa tehnyt kolme ihan pätevää albumia: Burning the Witches (1984), Hellbound (1985), True as Steel (1986). True as Steelin ilmestyessä odotukset olivat korkealla. Singleksi lohkaistun Fight for Rock -kappaleen video sai mukavasti näkyvyyttä MTV:llä. Bändi pääsi mukaan vuoden 1986 Monsters Of Rock -festivaalille Doningtonille Doron ollessa näin ensimmäinen naisesiintyjä tällä karvapääfestarilla. Samana vuonnahan Ruotsin Råsundalla pidetyssä Monters Of Rockissa pääsi taitojaan näyttämään myös Zero Nine suoraan Kuusamosta. Suuri unelmien täyttymys samana vuonna Dorolle lienee ollut pääsy idoliensa Judas Priestin Turbo-levyä seuranneen Fuel for Life -kiertueen Euroopan osuuden lämppäriksi. Eli kaikki näytti erittäin hyvälle Warlockin tulevaisuuden suhteen.
True as Steel oli yhtyeen ensimmäinen levy, joka huomattiin myös Euroopan ulkopuolella. Siitä huolimatta itse yhtye oli ollut pettynyt levyn soundeihin. Eli hyvässä mielessä bändille jäi nälkää lähteä tekemään Triumph and Agonya, josta tuli lopulta Warlockin ja Doron koko uran kirkkain timantti.
Levy alkaa hittien hitillä ja todellisella hevihymnillä. All We Are on tarttuvuudessaan sellainen korvakarkki, jota on mahdotonta ohittaa. Avaus riisuu kyynisimmänkin epäilijän aseista. Kyllä tässä ollaan katse suunnattu jo selvästi Amerikan markkinoita kohti. All We Are yrittää tehdä saman minkä Living Arter Midnight teki Judas Priestille.
Onneksi levy ei nojaa vain hittiinsä vaan on vahva kokonaisuus joka kantilta. Three Minute Warning, I Rule The Ruins, Kiss Of Death, East Meets West, Make Time For Love, Touch Of Evil, Metal Tango, Cold Cold World ovat kaikki kovia näyttöjä 80-luvun hevistä. Täytebiisejä ei ole. Kaikki täyttä rautaa. Levyn päättävä Für Immer on kaikessa herkkyydessään ja mahtipontisuudessaan kaunista kuunneltavaa. Oikea valinta on myös ottaa kappaleen laulukieleksi saksa. Kertsi menee toki englanniksi, mutta äidinkielellään laulavan Doron sanat on helppo uskoa omakohtaisiksi. Niin rehelllinen ja riipaiseva tulkinta on.
Levyn ilmestymisen jälkeen yhtye soitti Euroopassa Dion lämmittelijänä, jonka jälkeen suunnattiin Yhdysvaltoihin Megadethin lämppäriksi. Valitettavasti homma vain hiipui miehistön vaihtuessa ja lopulta entisen managerin haastaessa yhtyeen lakitupaan. Ex-manageri voitti itselleen oikeudet Warlock -nimen käyttöön. Yhtye muutti nimensä Doroksi ja sitä rataa pikkuhiljaa Dorosta muodostui sooloartisti. Muistan kuinka Doro nimellä ilmestynyt Triumph and Agonyn seuraaja Force Majeure (1989) oli itselleni mieletön pettymys. Yritin nyt kuunnella sitä vuosien tauon jälkeen tätä kirjoittaessani. Ei voi kuin harmitella levyn kohdalla tehtyjä vääriä valintoja. Procol Harum -koveri A Whiter Shade of Pale on hirveää kuultavaa ja vielä kun se on lykätty levyn avauskappaleeksi alleviivaten muka sen merkitystä. Levy on soundeiltaan aika lähellä Triumph and Agonya, valitettavasti materiaali on vain paljon heikompaa. Viimeisen niitin Doron seuraamiseeni löi seuraava albumi Doro (1990), jonka lopullisesti pilasi Gene Simmons tuottamalla siihen kuivakkaan skeidan äänimaailman.
On upeaa, että Doro on jaksanut jatkaa uraansa näihin päiviin asti. Helppoa se ei varmasti ole aina ollut. Kuten alussa kirjoitin Dorosta on muodostunut tänä päivänä ikoninen hahmo. Hänen suosionsa on varmasti taattu ja ansaittu. Vuoden 1987 Triumph and Agonyn merkityksestä Dorolle kertoo myös se, että sen biisit ovat vakiokamaa daamin keikkasetissä. Ja onpa uusin Doron julkaisu livelevy Triumph and Agony Live (2021), jolla metallikuningatar yhtyeineen soittaa koko albumin läpi. Se kertoo jotakin tuon levyn merkityksestä itse artistillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti