Hankin Stratovariuksen Destiny-levystä vuonna 2018 julkaistun triplavinyyliversion, johon on mahdutettu mukaan alkuperäiseltä levyltä puuttuvia eri mantereiden painoksien bonareita sekä kyseisen levyn kiertueelta vuonna 1999 tallennettu Visions of Destiny -live. Myös kannen kuva on saanut hieman muokkausta osakseen ja itse musiikki on Mika Jussilan Finnvoxilla remasteroimaa. Sisäkansiin on painettu Timo Kotipellon ja Jens Johanssonin saatesanat ja muistelot albumin synnystä. Eli kaikin puolin kyseessä on tyylikäs ja upealle kuulostava paketti. Tietysti pienenä miinuksena, ettei Timo Tolkin sanomisia löydy entisten bändikavereiden rivien vierestä. Tolkki oli kuitenkin 90-luvun Stratovariuksen sielu ja sydän. Okei, voihan syy olla Tolkissa itsessään. Ehkä herralla ei ollut enää tarvetta selitellä vanhoja tekemisiään. Ja toden totta teot puhuvat puolestaan.
Destiny on aina ollut Stratojen levyistä suosikkini. Siinä bändi saavutti mielestäni huippunsa. Suomalaisen power-metallin lippulaiva oli breikannut suurelle yleisölle kahdella edellisellä levyllään Episode (1996) ja Visions (1997). Niinpä tuntuukin oudolta lukea Destinyn syntyneen ilman paineita."No pressure, no expectations, no competition, no nothing" muistelee Timo Kotipelto levyn sisäkannessa. Ehkäpä ne paineet olivat kaikki Timo Tolkin hartioilla. Jens Johannson muistaa Tolkin kadonneen teille tietämättömille pitkäksi aikaa ja saapuneen lopulta erakkoreissultaan reppu täynnä Destinyn biisejä. Eli Tolkin mielipide paineettomuudesta saattaisi olla hyvinkin toisenlainen kuin muilla Stratoilla.
Levyn avaava nimikappale riisuu kuulijan välittömästi aseista. Mahtipontisen, yli kymmenen minuuttia kestävän, kappaleen voisi kuvitella toimivan huonosti levyn avaavana tajunnanräjäyttäjänä, mutta mitä vielä. Destiny on monikerroksisuudessaan ja melodisuudessaan häkellyttävä mestariteos. Avausta seuraava levyn sinkkubiisi, S.O.S, sisältää hittipotentiaalia. Suomen television musiikkiohjelmissa tiuhaan pyörinyt video kappaleesta oli osaltaan nostamassa Destinyn myyntilukuja, jotka kipusivatkin lopulta yli kultalevyrajan. Molemmissa kappaleissa on mukana poikakuoro Cantores Minores, jonka raidoille ottaminen on ollut loistava päähänpisto bändiltä, vai pitäisikö sanoa Tolkilta. Eikä poikakuoro jää taustalle vaan siitä muodostuu tärkeä osa kappaleita. Destiny sisältää läpi levyn viittauksia ja tunnelmia klassisen musiikin puolelta. Tyypillistä toki monille power metal -yhtyeille, mutta Tolkin tavassa tuoda metalliin klasarielementtejä on parhaimmillaan tyyliä.
Destiny toimii kokonaisuutena. Bändi kuulostaa upealle ja palaset loksahtelevat paikoilleen tehden levystä monipuolisen ja tunnelmiltaan vaihtelevan. Tyypilliseen power metallin tapaan välillä kaahataan yli kahtasataa, mutta mukaan mahtuu myös rauhallisempia, sinisiä sävyjä. 4000 Rainy Nights ja Years Go By saavat palan kurkkuun, tipan pöksyihin ja toisen silmänurkkaan. Toimii.
Bonusbiisit ovat kiva lisä, mutta ymmärrän niiden jääneen alkuperäisen albumin ulkopuolelle ihan syystä. Etenkin lainana US-painoksen bonarina narulle vedetty Scorpionsin Blackout ei oikein tunnu istuvan Stratojen pirtaan. Eniten vierastan Kotipellon tulkintaa. Klaus Meinen ääni on niin omintakeinen, ettei Kotipellon kiljahteluun taipuvainen falsetti miellytä tässä yhteydessä. Viimeiset älppäripuoliskot täyttävä Visions of Destiny osoittaa bändin olleen hurjassa livekunnossa lokakuussa 1999.
 |
| Alkuperäinen vuoden 1998 kansitaide. |
Destiny on upea levy. Kolmen vinyylin julkaisu on tyylikäs. Loppupeleissä itselleni paketista tärkeintä on itse Destiny-albumin studioraidat. Livet ja muut bonukset ovat toki lisä, jotka kertovat musiikillisesti vuosien 1998-1999 Stratovariuksesta mukavan kattavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti