Nyt kun omien rokkenroll-sankareiden ikä alkaa huidella päälle seitsemänkymmenen, on ihan päivänselvää, että kyseisten artistien parhaat hetket ovat auttamattomasti takana menneisyydessä. Vaikka monet papparaiset jaksavat edelleen kiertää ja tehdä levyjä nuorempien muusikoiden kanssa, on myönnettävä, että kaikessa tekemisesssä suurin myyntivaltti on nostalgia. Yksi näistä papparaisista on David Coverdale.
On ollut ilo seurata Coverdalen unboxaus-videoita omien levyjensä juhlapainoksista. Niin vilpittömän innoissaan herra tuntuu olevan päästessään avaamaan boxeja ja vinyyleitä samalla muistellen vanhoja hyviä aikoja. Ja on myönnettävä, että nämä Whitesnaken anniversary-julkaisut ovat kerrassaan upeita. Eivät todellakaan mitään vasemmalla kädellä huitaistuja. Itse ostin tuplavinyyliversion tästä alkujaan vuonna 1997 ilmestyneestä Restless Heartista. Kipuraja alkaa olla ainakin itsellä näiden suhteen monesti ylitetty, jos vinyylipainoksen hinta on reilusti yli 40 euroa. Tämänkin raaskin ostaa lahjaksi saamani levykaupan lahjakortin avustuksella.
Vaikka kyse on vuoden 1997 albumin uusintapainoksesta, voidaan tietyssä mielessä puhua jopa eri levystä. Heti alkuun voi huomata, että kansi on muutettu. Jostain syystä DC haluaa jokaisen Whitesnaken levyn kannen näyttävän samalta. 1987 albumin kantta mukaileva WS-sinetti on sitten lätkäisty myös tamän albumin uusittuun kanteen. Toinen eroavaisuus on nimessä. Alkujaan Restless Heartin piti olla David Coverdalen sooloalbumi, mutta kuten niin monesti aeimminkin, kun menestyvän bändinimen alla toiminut artisti haluaa tehdä soolomateriaalia omalla nimellään, levy-yhtiöiden sedät hermostuvat ja vaativat ns. myyvemmän nimen levyn kanteen. Näinhän kävi Tony Iommille Seventh Star -levynsä kanssa. Kannessa lukee hieman hassusti Black Sabbath featuring Tony Iommi. Samoin Restless Heart ilmestyi alkujaan nimellä David Coverdale & Whitesnake. Naurettavaa. David Coverdale on yhtä kuin Whitesnake.
 |
| Alkupereäinen Restless Heartin kansi. |
Pelkkään kanteen eivät uuden juhlapainoksen ja alkuperäisen erot jää. Ilmestyessään Coverdale halusi tehdä selvän eron tuttuun Whitesnaken soundiin ja julkaista albumin soololevynään. Nyt hän on uusintapainoksessa nimenomaan halunnut levyn kuulostavan Whitesnakelta. Tästä syystä kappalejärjestystä on muutettu rokkaavammaksi. Myös kitara- ja kosketinsoitinraitoja on lisätty äänivallin tukevoittamiseksi. Uusia lisäilyjä levylle ovat soittaneet Joel Hoekstra ja Derek Sherinian. Studiossa ei ole siis tyydytty ainoastaan remiksailemaan. Tässä vaiheessa omat hälytyskellot alkoivat soimaan. En ole juurikaan pitänyt artistien ideoista levyttää vanhoja tekemisiään uusiksi. Alkuperäistä teosta tulisi kunnioittaa, vaikka siellä joku juttu olisikin jäänyt kaivelemaan. Onneksi uusi Restless Heart kuitenkin kunnioittaa vanhaa. Adrian Vandenbergin kitaratyöskentely on edelleen vahvasti levyn pääosassa. Hoekstra tyytyy ainoastaa tukevoittamaan tätä omalla panoksellaan. Ratkaisu on toimiva ja on pakko myöntää, että tämä kuulostaa paremmalta originaaliin verrattuna. Monet kappaleet saavat entistä enemmän lihaa luiden ympärille.
Vuonna 1997 David Coverdale oli käännekohdassa oman uransa suhteen. Whitesnaken suurin menestys ja Yhdysvaltojen valloitus olivat Slip of the Tongue -levyn jälkeisen kiertueen aikana syöneet miestä ja kynttilä oli palanut molemmista päistä. Coverdale oli tietoisesti laittanut Whitenaken telakalle. Yhteistyö Jimmy Pagen kanssa vuoden 1993 Coverdale/Page -albumin myötä oli varmasti unelmien täyttymys Coverdalelle ja tämä puhuu edelleen kauniisti herrojen yhteistyöstä, vaikka se päättyikin hyvin nopeasti lyhyen Japanissa tehdyn kiertueen jälkeen. Tietyllä tapaa Restless Heart on jatkumoa tuolle Coverdale/Page -albumille. Levy on erittäin bluessävyitteinen ja useampikin biisi olisi voinut olla tuolla Pagen kanssa yhdessä tehdyllä levyllä. Mainittava on myös itse maestron tulkinta. DC laulaa kuin parhaimpina nuoruuden päivinään eikä säästele itseään yhtään. Laulu on välillä raastavaa ja sydäntäriipaisevaa kuultavaa. Samalla äänessä on voimaa ja syvää elämän tuomaa kokemusta.
Whitesnake pysähtyi kiertueellaan myös Helsingissä ja esiintyi 9.11.1997 Kulttuuritalossa. Bändi oli hyvässä vedossa ja Coverdale jutteli rennosti mukavia yleisön kanssa. Soittipa yhtye pätkiä yleisön huutelemista biiseistä, vaikka ne eivät viralliseen settilistaan kuuluneetkaan. Kiertueen piti olla Whitesnaken viimeinen eli jäähyväisrundilla oltiin jo vuonna 1997. Coverdale kertoi haastatteluissa jatkavansa musiikin tekemistä, mutta lopettavansa Whitesnaken, koska hänen äänensä ei enää kestänyt Whitesnaken tyylisen musiikin laulamista. Toisinhan siinä kävi. Nyt on vuosi 2022 ja Whitesnake on jälleen jäähyväisrundilla. Mutta näinhän se on käynyt muillekin. Eivät koko ikänsä kiertämään tottuneet kaverit osaa kauaa himassa istua.
Jos Restless Heart ei ole tuttu levy, kannattaa tutustua. Se on toki seesteisempi ja paljolti enemmän bluesia kuin tukkaheviksi 80-luvun lopulla muuttunut yhtye. Levy on toimiva kokonaisuus ja japsipainokselta mukaan napatut bonuksetkin sulahtavat hyvin mukaan kokonaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti