lauantai 1. helmikuuta 2020

ALICE COOPER - DADA (1983)


Alice Cooper oli 80-luvun alussa syvimmillään suossa päihteiden käytössään. Rankka ryyppääminen oli lopulta viedä miehen hengen. 70-luvun huippuvuosista oli vierähtänyt aikaa eikä Lissun uraa enää voinut kutsua kovin menestyksekkääksi Dadan työstämisen aikaan. Myöskään alkoholi ei ollut enää Alicen ainoa päihde. Jo pitkään crack oli ollut miehen syy herätä uuteen aamuun. Siitä huolimatta hän jatkoi levyttämistä ja tietyllä tapaa myös uudistui, meni eteenpäin taiteilijana. Dadaa edeltäneet levyt Flush The Fashion (1980), Special Forces (1981), Zipper Catches Skin (1982) osoittavat jo julkaisutiheytensä johdosta, ettei Alice vain kotona makoillut sohvalla ryypiskelemässä. Musiikki oli muuttunut perinteisestä rokista enemmän new wave -vaikutteiseksi, välillä hieman hämäräksi ja vaikeastikin lähestyttäväksi materiaaliksi. Näitä levyjä kuunneltuani osaan matskusta voi helposti tulla lyöneeksi kännissä ja läpällä -leiman. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Helppoja levyjä nämä eivät kuulijallekaan ole. Artisti itse on iloisesti haastatteluissa sivuuttanut tämän aikakauden urastaan heittämällä, ettei muista näistä levyistä yhtään mitään. Tiedä sitä sitten, mutta ehdottomasti näistä Cooperin uran unohdetuista hetkistä mielenkiintoisin on vuonna 1983 ilmestynyt Dada.

  
Dada on kadonnut helmi ja täysin aliarvostettu albumi. Se ei ole helppo levy. Se vaatii paneutumista ja useita kuuntelukertoja. Se ei myöskään ole yksittäisten biisien levy vaan kokonaisuus. Dada on teema-albumi, joka kertoo Sonny nimisen päähenkilön tarinan, joka lopussa nivoutuu Alice Cooperin omaan elämään. Tai ainakin minä sen niin koin. Tulkintoja voi olla monia, mikä kertoo levyn moniulotteisuudesta. Alicen työkavereiksi levyä tekemään saapui kaksi vanhaa yhteistyökumppania. Bob Ezrinin ja Dick Wagnerin mukana häärääminen ovat varmasti iso ja merkittävä osa albumia. Ilman näitä miehiä Lissu olisi yksin varmasti uponnut liian syvälle viskipulloonsa.



   Levy alkaa Ezrinin tekemällä alkuun hämmentävällä avausraidalla, joka hypnoottisesti pitää otteessaan ja esittää vuoropuhelun potilaan ja psykiatrin välillä. Alkuun ajattelin potilaan olevan levyn päähenkilö Sonny, mutta seuraavan Enough´s Enough -kappaleen kuunneltuani tulinkin siihen tulokseen, että potilas saattaisikin olla Sonnyn isä. Enough's Enough kertoo Sonnyn lapsuudesta ja siihen liittyvästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jo alkuun käy selväksi, ettei tällä tarinalla taida olla iloista loppua. Kolmas kappale Former Lee Warmerissa Sonny kertoo ullakolle lukitusta veljestään. En ole varma onko veli lopulta kuollut vai kenties Sonnyn oman mielikuvituksen tuotetta. Joka tapauksessa kappale kuvaa päähenkilön syventyvää mielenterveyden heikentymistä. Seuraavissa biiseissä mieli järkkyy yhä enemmän ja tarina muuttuu hämärämmäksi.

   Sinänsä upea kappale Scarlet and Sheba ei tunnu istuvan enää tarinaan. Joudun turvautumaan nettiin ja etsimään vastausta. Olenko sittenkin ollut väärässä, eikö tarina etenekään loogisesti? Onko Alice sittenkin ollut vuonna 1983 niin sekaisin, että on unohtanut koko teemansa tässä vaiheessa levyä?  Netin syövereistä löydän selityksen, että Scarlet ja Sheba ova päähenkilön eri persoonallisuuksia, jotka ovat jakautuneet näihin kahteen naishahmoon. Sheba on symboli päähenkilö Sonnyn seksuaalisille haluille ja Scarlet taas on muisto hänen kuolleesta äidistään. Jotain tällaista. Hyväksyn tämän, koska en pysty itse analysoimaan paremmin.

   Tässä vaiheessa on siis syytä muistuttaa, että tämä albumi antaa paljon, mutta paljon se myös vaatii. En ole aikoihin sukeltanut näin syvälle yhteenkään levyyn. Tämä ei todellakaan sovi tämän päivän kaikki mulle ja äkkiä -meininkiin. Tähän levyyn on uppouduttava ja sehän voi lopulta viedä kuuntelijaltakin järjen... tai vaihtoehtoisesti avata silmät.

   Levyltä julkaistiin myös sinkku. I Love America kuulostaa alkuun typerältä nationalistiselta vuodatukselta, mutta onkin sanomaltaan muuta kuin ylistystä. Toki amerikkalaiset voivat ymmärtää tämän yhtä lailla väärin kuin ymmärsivät Bruce Springsteenin Born In The USAn tai minkä tahansa sodan järjettömyyttä kuvaavan elokuvan. 

   Kaksi viimeistä kappaletta johtavat lopulta siihen mitä kuulija koko matkan ajan on pelännyt tai odottanut. Fresh Blood paljastaa, että yksi päähenkilön sivupersoonista on raaka ja sadistinen tappaja. Onko päähenkilö oikeasti tappanut vai onko kaikki vain hänen päänsä sisällä?  Siinäpä miettimistä. "Fresh blood it goes through me, flows through me…fresh blood inside of me, cry to me“. Some might think this is his lowest point, but it gets worse."

 


 

 
   Levyn ja koko tarinan päättävässä Pass The Gun Around -kappaleessa Sonny herää sairaana, eikä pysty enää hallitsemaan muita persoonallisuuksiaan. Itsemurhaa hautovasta tilityksestä voi löytää yhteyksi Aliceen itseensä. "Sonny wakes up in the morning feeling kinda sick, needs a little stoli vodka needs a little quick“ Kappale sisältää Dick Wagnerin aivan timanttisen soolon. Kappale loppuu laukaukseen ja alusta tuttuun lapsen ääneen, joka sanoo dada. Kylmät väreet aikaansaava lopetus on julma. Levy loppuu ilman selitystä ja jättää kuulijan miettimään. Dada?

   Levyn heikkoon menestykseen vaikutti myös se, että Warner Bros.:in levy-yhtiö halusi eroon Alicesta. Yllättävän pitkään ne olivatkin jaksaneet touhua katsoa. Mutta tästä syystä levyä ei markkinoitu, eikä kiertuetta tämän tiimoilta järjestetty. Tämän albumin jälkeen Alice raitistui lopullisesti ja seuraava levy Constrictor (1986) esittelikin reippaan hard rock-Alicen. Lopulta Trash (1989) ja siltä lohkaistu Poison -hitti palauttivat kauhurokin kuninkaan sille kuuluvalle paikalleen, mutta se on sitten jo toinen stoori.

   Kaiken hehkutuksen jälkeen varoituksen sana. Alice Cooperin Dada ei ole todellakaan 70-luvun rokkaavaa kamaa. Se ei myöskään ole lähelläkään kasari-Alicea. Levy on täynnä digitaalisia syntikkamaisemia, funkkaavia bassoja sekä 80-luvun tietokoneilla tehtyjä ääniä. Mutta ei ole oikein tätä levyä kohtaan haukkua sitä Cooperin uran pohjanoteeraukseksi. Paljon huonompia levyjä Alice teki jo aikaisemmin innostuessaan liitttämään albumeihinsa Broadway- ja kabareemeininkiä, kuten esimerkiksi levyllä Lace & Whiskey (1977). Mutta jos haluat kokea upean musiikillisen matkan, tartu tähän levyyn. Kuuntele, syvenny. Elä ja koe!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti