LITA FORD - STILETTO (1990)

Olen aina pitänyt entisten Runaways-gimmojen tekemisistä. Tutustuin nuorena miehenalkuna Joan Jettin ja Lita Fordin soolotuotantoihin alkuun edes tietämättä tarkkaan heidän taustaansa. Toki olin kuullut heidän yhteisestä menneisyydestä, mutta Runawaysin 70-lukuinen jytä ei siinä vaiheessa kiinnostanut samalla tavalla kuin vahvasti hardrockiin kallellaan oleva molempien mimmien 80-luvun lopun kama. Neitosten julisteet  koristivat  huoneeni seinää ja loivat äidillistä turvaa kylmiin ja pimeisiin öihin. Ja mielummin niitä katseli kuin Dee Snideriä irvistelemässä. Diggaan yhä edelleen Joan Jettin tiukkaa, tinkimätöntä ja rehellisestä nahkatyyliä, mutta yhtä paljon rakastan myös Lita Fordin härskimmin suoralla seksillä myyvää stailia. Kovaa kamaa molemmat. Musa kuitenkin lopulta ratkaisee.

Lita Fordin kaksi ensimmäistä soololevyä Out For Blood ja Dancin` on the Edge ovat mielestäni neitokaisen tai pitäisikö sanoa rouvan parhaat tuotokset. Räävitön hardrock ja hyvät biisit, jopa tietynlainen punk-asenne mennä porhaltavat kuin pikajuna halki Meksikon. Kahden ekan lätyn jälkeen uusi levy-yhtiö RCA-Records ja uusi managerisopimus Sharon Osbournen kanssa pistivät isomman vaihteen Fordin uralla käyntiin. Kolmas pelkäksi Litaksi nimetty albumi esitteli popimman soundimaailman. Yhteistyö tuottaja Mike Chapmanin kanssa tuotti hedelmää ja levy ylsi Jenkeissä platinamyyntiin. Kappaleet Kiss Me Deadly, Back to the Cave ja yhdessä Ozzy Osbournen kanssa duetoitu Close My Eyes Forever sekä niistä tehdyt videot pyörivät tiuhaan MTV-musiikkikanavalla ja uusi pehmeämpi tuotanto puri muihinkin kuin perinteisen hardrockin ystäviin.

Ryhdyttäessä levyttämään seuraavaa neljättä albumia hyväksi havaittua menestysreseptiä haluttiin jatkaa. Levyä lähdettiin tekemään samalla porukalla tuottaja Chapmanin johdolla. Stiletto ilmestyi toukokuussa 1990 ja siltä lohkaistiin ensisingleksi Hungry, josta kuvattiin outo Liisa Ihmemaassa -tyyppinen video. Videolla Ford kieriskelee takapuoli pystyssä ja hiukset märkinä halvannäköisten lavasteiden keskellä. Parempaakin on samalla ja jopa pienemmälläkin budjetilla saatu raavittua kasaan. Kappaleessa sinänsä ei ole vikaa ja se tarttuukin kuulijan korvaan kuin purkka talonmiehen kengänpohjaan. Päivänselvä valinta levyn esitteleväksi singlelohkaisuksi.

Levyn tuotanto nojasi vahvasti kosketinsoitinpohjaiseen pop-rock maisemaan, jota oli siis viljelty menestyksekkäästi edellisellä Lita-levyllä. Stiletton myynti ei kuitenkaan yltänyt edeltäjänsä kaltaisiin lukuihin. Toisena singlenä julkaistiin Litan äidilleen kirjoittama kaunis ja herkän henkilökohtainen balladi Lisa. Levyllä koveroitiin myös Alice Cooperin Only Women Bleed -viisu. Monien mielestä se olisi pitänyt lohkaista sinkuksi. Itse olen sitä mieltä, jotta koko kipaleen olisi voinut jättää tekemättä. En ole koskaan pitänyt siitä edes itse Alicenkaan tekemänä. No eipä tämä toinenkaan balladi saa silmäkulmiani kostumaan. Mielummin kuuntelen levyltä menevämpiä ralleja, mutta toki ymmärrän "Lisan" valinnan singleksi myös hyvin.

Levy ei ollut täysin floppi. Se myi kohtalaisesti, mutta platina- saati kultakanta ei enää Fordin uralla jatkunut. Myös yhteistyö RCA-Recordsin kanssa päättyi ennen seuraavan levyn ilmestymistä. Stiletto on kelpo hardrock-levy, mutta joka kärsii ns. amerikantaudista. Kulmia ja särmiä on hiottu liikaa. Rokista on tehty syntsapoppia ja samalla tuotanto on pilattu yrittämällä miellyttää mahdollisimman monien korvia. Levyllä on monia hardrock-helmiä, enkä voi olla sitä suosittelematta kysyttäessä. Big Gun, Stiletto, Dedication, Cherry Red ja Aces & Eights pistävät lahkeet lepattamaan ja tyrät rytkymään. Sitä paitsi on se Lita aika IHQ! Edes mielikuva Chris Holmesista ei pilaa sitä.