KISS (1974)

 

Gene Simmons ja Paul Stanley olivat saaneet jalkansa mukavasti CBS:llä kuuluneen Epic Recordslevy-yhtiön oven väliin vuonna 1972 Wicked Lester-yhtyeensä kanssa. Electric Lady Studiolla äänitetty levy oli julkaisua vaille valmiina, kun herrat Simmons ja Stanley löivät homman jäihin. Monesti on mietityttänyt kuinka kylmäpäinen Simmonsin ja Stanleyn ratkaisu oli. Levytyssopimus suurelle firmalle vuosien työn jälkeen olisi luullut palkitsevan, mutta Paukalla ja Kepalla olikin uusi idea povitaskussa. Ajatus rajummasta imagosta ja soundista, jollaista ei oltu ennen nähty eikä kuultu. Erotettuaan muut Wicked Lester jäsenet Stephen Coronelin, Brooke Ostanderin ja Tony Zarrellan Stanley ja Simmons löysivät rumpuihin Peter Crissin ja kitaraan Ace Frehleyn.  Kiss oli syntynyt.

     Kiss oli sekoitus teatteria ja rokkia Alice Cooperin tyylin, mutta vietynä maskeineen ja pyroineen pidemmälle. Bändille on tarjottu kautta vuosien maailman suurimman rock-kuplan arvonimeä ja sen albumeja ja jopa soittotaitoa on moitittu. Tällöin on menty halpaan. Kiss on onnistunut säveltämään rokin historian hienoimpia albumeja ja sen tyylin kirjo on laaja. Kiss on yllättävän monimuotoinen yhtye. Tätä ei moni pinnalta yhtyettä raapaissut ymmärrä. Jos antaa imagon hämärtää koko paketin, on väärässä. Väärässä ovat olleet vuosien varrella monet nirppanokkaiset arvostelijat aina Rock & Roll Hall Of Famea myöten. 

 

 

     Ennen vuotta 1975  Kissin kanssa diilin tehneen Casablanca Recordsin johtaja Neil Bogart oli heittää pyyhkeen kehään pariinkin otteeseen rahojen loputtua. Kissin imagon rakentaminen ja lavashown ylläpitäminen vei tuhottomasti yhtiön varoja. Kolme ensimmäistä albumia loivat Kissin soundille pohjan ja ovat tänä päivänä kiistattomia klassikoita, mutta omana aikanaan eivät mitään myyntimenestyksiä. Bändi uurasti ja ansaitsi maineensa kiertämällä ja keikkailemalla. Vasta vuonna 1975 julkaistu tuplalive Alive! räjäytti kassaholvin auki, mutta siihen asti elettiin kädestä suuhun. Neil Bogart sekä manageri Bill Aucoin sijoittivat alkuvuosina yhtyeeseen omia rahojaan. Teko, jota ilman Kiss tuskin olisi sinnitellyt vuoteen 1975 asti.

     Debyyttialbumi julkaistiin 18. helmikuuta 1974. Sen tuottivat Kenny Kerner ja Richie Wise. Albumi oli levytetty New Yorkin Bell Sound Studiolla. Albumista ehdittiin julkaista eri versioita. Alkuun ilman Kissin` Time kappaletta. Neil Bogart kuitenkin liitti Kissin mukaan Yhdysvalloissa pyörineeseen suutelukisaan markkinointikikkana ja näkyvyyden saamiseksi ja samalla vaati yhtyeen levyttämään cover-version Bobby Rydellin biisistä, joka lisättiin levyn seuraaviin painoksiin. Yhtye itse inhosi kyseistä kappaletta, mutta suostui ideaan pitkin hampain.

 

 

     Levyn kannen kuvaamiseen liittyy muutama erikoinen detalji. Peter Crissin maski poikkeaa melkoisesti totutusta. Syynä tähän oli Crissin apunaan käyttämä ammattimeikkaaja, joka päätti näyttää luovat kykynsä. Ei tosin parhaalla menestyksellä. Crissin maskista tuli lisättyine yksityiskohtineen melkoinen hirvitys. Myös Ace Frehley halusi säväyttää ruiskuttamalla hiuksiinsa hopeaväriä, kuten avaruusmiehen imagoon sopi, näyttäen tosin lopulta oudon harmaapehkoiselta. Kuvaussession jälkeen Paul Stanleykin luopui tähtimaskistaan ja kehitti tilalle ns. lone ranger -maskin. Tosin tämä päätettiin hylätä ja Paul otti takasin tutun tähtikuvion.

     Levy sisältää monia ajattomia Kiss-klassikoita, joita bändi on pitänyt settilistassaan näihin päiviin asti. Debyytti on koko Kiss-katalogin parhaimpia levyjä ja juuri vahvan biisimateriaalinsa ansiosta jättää esimerkiksi seuraajansa Hotter Than Hellin (1974) ja Dressed To Killin (1975) armottomasti jalkoihinsa, vaikka nekin ansaitsevat oman arvonsa. Kissin debyytti nousi jenkkien Billboard-listalle parhaimmillaan sijalle 87, eikä ollut levy-yhtiön, eikä bändin toivoma menestys. Albumi saavutti kultalevystatuksen eli yli 500.000 tuhatta myytyä lättyä vasta vuonna 1977.

 

 

 

     Strutter, Nothin To Lose, Firehouse, Gold Gin, Let Me Know, Kissin`Time, Deuce, Love Them From Kiss, 100.000 Years, Black Diamond. Jos, et ole koskaan kuullut kokonaista Kiss-albumia, kannattaa kuuntelu aloittaa tästä. Kiss ei ole vain I Was Made For Lovin' You tai Lick It Up. Jos pidät rehellisestä kitaravetoisesta seitsemänkymmentäluvun konstailemattomasta rokista, Kuuntele KISS! tai kuten Gene Simmons sen varmasti sanoisi: OSTA KISS!