Tämä levy on täynnä sleaze-rockin kliseitä aina kannesta kantapäähän. Levyä olisi helppo haukkua tusinahardrokin kaatopaikan pohjimmaiseksi tekeleeksi. Jo bändin vokalistin ja lead-kitaristin nimet saavat karvat nousemaan herkemmiltä pystyyn kuin rusakolla metsämiehen koiran tarratessa kiinni persuuksiin. Johnny Vamp ja Jimi K. Bones ovat taiten huonoja ja tekotaiteellisia nimiä jopa rocktähdille. Kaverit ovat löytäneet legendaarisen Mark "Weiss Guy" Weissin ottamiin promokuviin Michael Monroen jo 80-luvulla käyttämät röyhelöpaidat sekä kermakakun koristeen päällekin on liimattu biisejä nimeltään Out With The Boys, Nymphomania, All The Girls In The World. No huh huh! Lätyn voisi antaa asvalttimiesten ajaa jyrällä palasiksi jo näiden ennusmerkkien pohjalta. Mutta eipä kannata tehdä moista ensin kuuntelemati mitä poijiilla oikeasti on tarjottavana.
Kaiken alun paasamisen jälkeen täytyy myöntää, että pidän tästä levystä. Pidän todella paljon. Kaikkien jenkki/losi-itsestäänselvyyksien alta löytyy hyvä levy täynnä suunpielet hymyyn saavaa hard-rockia. Hyviä biisejä, jopa omaleimaista ääntä. Aikoinaan ostin levyn nuorena miehenä täysin kannen perusteella. En ollut kuullut yhtyeeltä kappaleen kappaletta. Levy vain pomppasi silmiin Mega-Epesin hyllylltä ja se oli siinä. Jos jätkillä on tuollaiset buutsit, niin levyllä ei voi olla mitään muka vaarallista lökäpöksygänstä-meininkiä vaan aitoa kuilunreunalta 200 kilometriä tunnissa kiitävää todellista aidosti armed & dangerous rock and rollia. Onnistunut kansi siis vetoamaan alle kakskymppiseen nuorukaiseen. Skin `n` Bonesilla tuntui olevan asenteessa paljolti samaa tuntua kuin Helsingin Kalliossa luuhaavassa 69 Eyes -yhtyeessä. 69 Eyes ei vielä 90-luvun alussa tiennyt goottimeiningistä mitään vaan liputti ylpeänä Helsinki-sleazen puolesta mm. painattamalla tai paremminkin kopioimalla itse omaa fanzineaan Get Down To 69 -lehteä. Punkin ja hardrockin kautta ammennetussa sopassa oli enemmän räkäisyyttä ja aitoutta kuin useimmissa 80-luvun lopun tusinatukkarokkipumpuissa. Skin n` Bonesissa oli jotain samaa räyhäkkyyttä kuin tulevaisuuden vampyyrirokuissa, toki hieman sliipatummin amerikan kermalla kuorrutettuna.
Alunperin Baltimoressa pyörivä Johnny Vamp perusti 80-luvun alkupuolella The Vamps-yhtyeen, joka muutti nimensä Vamp Cityksi. Muutamaa vuotta myöhemmin Vamp muutti New Yorkiin, jossa Skin n`Bones syntyi. Nykin seudulla ahkerasti keikkaileva bändi herätti huomiota mm. legendaarisella The Ritz-klubilla. Duran Duranin kitaristi Andy Taylor näki bändin ja innostui siinä määrin, että piirrätti kundien puumerkit sopimukseen ja kiinnitti Skinnarit omalle Equinox-levymerkilleen. Andy Taylor toimi myös tulevan levyn tuottajana. Not A Pretty Sight -albumi ilmestyi vuonna 1990. Levyn avausraita Nail It Down potkaisee kulkuset kurkkuun ja homman käyntiin.
Vuonna 1990 julkaistu levy oli auttamattomasti myöhässä. Los Angelesin glam-rock skene veteli viimeisiään. Kaikki oli huipentunut Mötley Cruen -89 julkaisemaan Dr. Feelgood -albumiin, joka oli noussut jenkkien listaykköseksi. Kahta vuotta aiemmin julkaistu Guns n` Roses-albumi Appetite For Destruction ja sen nousu lopulta platinamyyntiin yltäväksi megahitiksi, sai loputkin jenkkilän levy-yhtiöt sekoamaan ja kiinnittämään talliinsa joka toisen hiuslakkaa kuontaloonsa suihkuttavan meikkaavan poikaryhmän isolla levydiilillä. Ylitarjonta turrutti markkinat ja kyllästytti suuren yleisön ja lopulta näyttämölle astui Kurt Cobain kavereineen ja teki tukkarokille sen minkä punk teki 70-luvun lopulla progedinoille. Skin `n` Bonesin debyytti oli jo tuomittu ennen ilmestymistään.
Bändi jatkoi ahkerasti levyn ilmestymisen jälkeen keikkailemalla klubeja lähinnä Yhdysvaltojen itärannikolla. Suunnitelmissa oli vahvasti myös kakkosalbumin levyttäminen. Bändin loppuaikoihin liittyy myös mielenkiintoinen Suomi-kytkentä. Nykyään Yö-yhtyeessä basso pomputteleva Jukka Jay Lewis törmäsi Skin n`Bonesin Jimi K. Bonesiin. Yhtyeen toinen kitaristi Pete Pagan oli lähtenyt lätkimään tai paremminkin huuhtounut rokkenrollin liiallisen viihdekäytön tuomien lieveilmiöiden mukana unohduksen viemäriin. Jay Lewis nimeä tällöin käyttänyt Jukka liittyi retkueeseen. Bändi jatkoi keikkailua, mutta turhautui lopulta. Grunge oli muuttanut musagenreä ja kysyntää Skin `n`Bonesin kaltaiselle ja näköiselle yhtyeelle ei tuntunut olevan. Kysäisin asiaa Jukalta, joka kertoi bändin kiertäneen yhdessä mm. Kix-yhtyeen kanssa. Yhtye oli tehnyt omakustanteena viiden biisin Madhouse-ep:n, jota myytiin keikoilla suoraan kasettimuodossa.
Vuonna 2003 julkaistiin Speak Easy -cd, joka sisältää Madhouse-ep:n biisit sekä koko Not A Pretty Sight -albumin eli koko levytetyn Skin ´n´Bones tuotannon. Jos pidät hyvästä hard-rockista, suosittelen levyä sinulle, oi ystäväni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti