STRYPER - AGAINST THE LAW (1990)

Vuosi 1990 oli melkoinen vedenjakaja monessa suhteessa. Elettiin tukkaheviksikin kutsutun tyylisuunnan viimeisiä aikoja. Warrant julkaisi syyskuussa samaisena vuonna menestyneimmän albuminsa Cherry Pien, jonka nimikappaleeseen kiteytyy kaikki se mistä Los Angelesin Hollywoodin kukkuloiden glamrockissa imelimmillään oli kyse. Warrantin solisti Jani Lane jaksoi lopun elämäänsä itkeä sitä kuinka hänet muistetaan vain miehenä, joka kirjoitti Cherry Pien kaltaisen jollotuksen. Ei pidä paikkansa. Minä ainakin muistan Lanen enemmän Warrantin debyyttilevystä Dirty Rotten Filthy Stinking Rich (1989) sekä kakkosalbumin kappaleista kuten Uncle Tom´s Cabin ja I Saw Red, mutta suuri yleisö on aina tyhmää, vai onko? Myös Poisonin Flesh & Blood -albumi höntteine, mutta tarttuvine Unskinny Bop -rallatuksineen myi vielä moninkertaista platinaa. Kuitenkin merkkejä meikkien valumisesta ja hiusten lässähtämisestä oli jo ilmassa.

   Moni heavyn ja hard rockin kentällä menestynyt muusikko koki 80-luvun jäädessä taakse tarpeelliseksi uudistua. Tähän tietysti vaikuttivat monet seikat, lähinnä uudenlaisen soundin esiinmarssi monellakin rintamalla. Grunge oli nostamassa vahvasti päätään. Mutta jo ennen flanellipaitaisten rasvalettien suurimman suosion aikaa, oli havaittavissa ilmastonmuutos asenteissa. 80-luvun huoleton ja värikäs aika oli vääjäämättä ollutta ja mennyttä. Bileet oli ohi.  Heavy metal -maailmassa elettiin murroskautta. Pantera julkaisi kesällä 1990 albuminsa Cowboys from Hell ja sen vanavedessä myös vanha konkari Judas Priest uudisti omaa soundiaan rankempaan suuntaan syyskuussa 1990 julkaistulla Painkillerillä.

 

    Useat muutkin pitkän uran omaavat raskaan rokin yhtyeet olivat taipaleensa taitekohdassa. Esimerkiksi Iron Maiden julkaisi melko väsyneen No Prayer for the Dying -levynsä ja Bruce Dickinson kurkotti kohti nurkan takana odottavaa soolouraa. Myös kristillisen hard rockin lippulaiva Stryper koki tarpeelliseksi muuttaa pehmoista imagoaan rankempaan suuntaan. Yhtye hylkäsi tavaramerkikseen muodostuneet mustakeltaiset ihonmyötäiset ampiaisasunsa ja sliipatun imelän hiuslakan tuoksuisen kristillisen imagonsa. Vuonna 1986 ilmestynyt To Hell with the Devil -levy oli ollut huikea menestys, joka myi pelkästään USA:ssa yli kaksi miljoona yksikköä. Sen seuraaja In God We Trust (1988) muodostui myynnillisesti pettymykseksi. Levy yritti päihittää edeltäjänsä listasijoitukset popimmalla ja radioystävällisemmällä materiaalilla, mutta meni metsään kuin peura aamuöiseltä moottoritieltä. Toki levy ylitti kultalevyrajan, mutta puoli miljoonaa myytyä lättyä tuntui pettymykseltä, kun sitä verrattiin edeltäjänsä platinamyynteihin.

   Michael Sweet ja kumppanit ryhtyivät miettimään suunnanmuutosta, joka palauttaisi suuren suosion päivät. Liian popahtavan edellislevyn virheitä ei tahdottu toistaa. Vanhat esiintymisasut raahattiin Sweetin veljesten isoäidin kellariin ja hymypoikapatsaat myytiin pois kirpparilla. Uusi Stryper tulisi olemaan rankempi ja agressiivisempi niin ulkonäöltään kuin musiikiltaan. Sanoituksissa unohdettiin evankeliumin levittäminen ja lyriikoissa keskityttiin lähinnä ihmissuhteisiin ja rokin ylistämiseen. Myös vanha kristillinen Jesaja 53:5 -logo hylättiin levyn kannesta. (Sisäpussista se toki pienenä löytyy.) Jumala mainitaan levyn pitkällä kiitoslistalla, mutta ei mitenkään korostetusti. Kiitos kaikkivaltiaalle löytyy rimpsun puolivälistä perus-penan ja jampan välistä, kuin hiukan piilotettuna. Kannesta ei myöskään löydy hymyileviä Amerikan velikultia, vaan vankiasuihin tällättyjä yrmeäilmeisiä rokuja. Muutos herranrauhaa toivottavasta naapurinpojasta ajamattomiin partoihin ja tuimiin jurottaviin katseisiin on melkoinen. Entäs sitten se musiikki? 

   Against The Law on mielestäni parasta Stryperiä sitten Soldiers Under Command (1985) ja To Hell with the Devil (1986) -levyjen. Välihuomautuksena mainittakoon, että yhtye on tehnyt kovia lättyjä myös tämän vuosituhannen puolella, mutta aika kultaa muistot ja renkaat korvissa. Levyn tuottajaksi valikoitui pitkänlinjan nappulavelho Tom Werman. Hyvät, joskin kovin 80-lukulaiset soundit on Werman saanut levylle säädettyä. Hieman tietysti ihmetyttää Wermanin valinta, jos bändi halusi rankempaa äänimaailmaa. Tom Wermannia oli useamminkin syytetty livenä hyvinkin rokkaavien yhtyeiden levyjen liian sliipatuista ja kliinisistä soundeista. Esimerkiksi Dee Snideria on vuosikausia vaivannut ja kiusannut Wermanin Twisted Sisterin Stay Hungry (1984) -levylle vääntämät vokalistin makuun liian miedot säädöt. Myös Cheap Trickin jannut ovat kyseenalaistaneet Wermanin tuotannon In Color (1977) -levyllään. Sekä Twisted Sister että Cheap Trick levyttivät tuotoksensa myöhemmin uudelleen oman makunsa mukaisina.

   Levy floppasi lopulta täydellisesti. Johtuiko huono myynti sitten kristillisten piirien närkästymisestä yhtyeen uuteen ei niin uskis -imagoon? En ole oikein koskaan osannut uskoa siihen, että Stryperin hyvät myyntiluvut olisivat johtuneet yhtyeen kristillisyydestä. Yhtä lailla 80-luvun puolella ilmestyneet menestysalbumit olisivat varmasti myyneet kuin makkaraperunat Kuopion aamuöisellä torilla, vaikka niillä ei olisi uskonnollista viitettään ollutkaan. Voin olla tietysti väärässä, koska puhutaan niinkin hullunkurisesta maasta kuin Yhdysvallat. Itselle Stryper on lähinnä ollut erinomainen hard rock -yhtye, eikä niinkään syvällisen sanoman esilletuoja. Osaan kuitenkin itse oman iltarukoukseni laatia. Ei siihen kalifornialaisia pitkätukkia tarvita.

   Levyn avaava nimikappale ja sen perään tykitetty Two Time Woman ovat todellisia unohdettuja Stryper-klassikoita. Panokset on ladattu levyn alkuun, sillä kolmantena raitana Rock The People ei enää kanna kahden ekan vedon tasolla. Onneksi a-puolen kaksi jälkimmäistä kappaletta toimivat jälleen kuin Riihimäen aseman pisuaari. Tosin a-puolen päättävä Not That Kind of Guy lainaa ärsyttävän paljon Van Halenin Hot for Teacheria jääden täten vaille minkäänlaista omaperäisyyden häivääkään.

  

   Rieskan kääntyessä b-puolelle päästään kiinni sinkkuna julkaistuun Earth, Wind & Fire -lainaan Shining Star. Itseäni ainakin epäilyttää joka kerta, kun yhtye julkaisee ensimmäisenä singlenä kokopitkältään coverin. Se kertoo, ettei omaan materiaaliin ole täyttä luottoa. Toki monesti levy-yhtiön tai tuottajan painostuksesta näitä covereita tehdään. Tuotantoportaassa pelätään, että jäädään ilman ns. hittiä. Tässäkin tapauksessa olisin voinut jopa elää ilman tätä veisua. Se ei kohota albumia mitenkään uusiin ulottuvuuksiin, vaan kupruilee ja hilseilee koko lailla jopa hieman rutiininomaisena ja hengettömäna yksittäisenä vetona. Aika monessa kohtaa Stryper kuulostaa joltain muulta kuin itseltään. En muista, että yhtyeen muilta levyiltä paistaisi Eddie Van Halenin soittotyyli näin selkeästi läpi. Pakollinen balladikin tietysti löytyy ja se onkin varsin mainio verrattuna yleensä liian ällöihin vaahterasiirappikuorrutuksiin, joita Stryper on aikaisemmin jaellut. Lady on mukavaa kuunneltavaa, vaikka sekin tuo tosin mieleen Aerosmithin balladien kierron ainakin kitarasoolon osalta. Levyn loppupuolella taso ei laske, kuten niin monesti pääsee käymään. Caught in the Middle, All For One ja etenkin näppärästi nimetty :) Rock The Hell Out of You ovat toimivia rokettirolleja ja saavat jalan vipattamaan sohvapöydän alla.

  Against The Law:n huono menestys johti lopulta siihen, että yhtyeen toiminta alkoi hiljalleen hiipua. Vuonna 1991 yhtye julkaisi vielä kokoelmalevyn Can´t Stop the Rock höystettynä kahdella uudella biisillä. Yhtyeen jäseniä alkoi kiinnostaa enemmän muu toiminta kuin Stryper-nimisen kivireen vetäminen pitkin puolityhjiä konserttiareenoita. Yhtye vaipui horrokseen aina vuoteen 2003 saakka, jolloin Hollywood Records sai houkuteltua jäsenet levyttämään uusia kappaleita samana vuonna julkaistuun 7: The Best of Stryper -kokoelmaan. 

   Against The Law olisi mielestäni ansainnut paremman menestyksen ilmestyessään. Hyvä ja kuitenkin kivasti rokkaava levy. Jos jotain miinusta halutaan väkisin löytää, niin tietynlainen laskelmointi kuuluu hieman läpi. Olisi vain väännetty nupit kaakkoon ja annettu mennä. Kun on tarkoitus tehdä rocklevyä, niin silloin on syytä unohtaa turha muniinpuhaltelu ja trendien seurailu.