CINDERELLA - STILL CLIMBING (1994)

 

Cinderella ei oikein koskaan ollut sinut levy-yhtiön sille rakentaman hair metal -imagon kanssa. Cinderella ei ollut ainoa 80-luvun yhtye, jolle pakotettiin päälle kornit kuteet. Jopa lähinnä englantilaisilta raksamiehiltä näyttäneet Saxonin äijät kävivät levy-yhtiönsä vaatimuksesta stylistilla hakemassa permanentit päähänsä ja poskipunat lärviinsä.

     Olen kuullut monen yllättyneen Cinderellan debyyttilevyn, Night Songs ( 1986), annista. Levyn kansi johtaa harhaan. Toki Cinderellassa on mukana 80-luvun tukkaheville ominaisia elementtejä, mutta sen erottaa muista aikalaisistaan jo alusta mukaan soppaan heitetyt bluesvaikutteet sekä vokalisti Tom Keiferin singer/songwriter -taidot. Sana maanlaiheinen tulee mieleen. 70-lukulainen rock on vahvana elementtinä mukana. Jos Mick Jaggerin oppipoikana hääri Steven Tyler, oli Tom Keifer selkeästi Steven Tylerin opetuslapsi. Jatkumo näiden miesten välillä hämmästyttävä. Jopa ulkonäön perusteella voisi kavereiden kuvitella syntyneen samasta sukupuusta. Ja tottahan se toisaalta onkin. Kaikilla on oksansa samassa rokin sukupuussa.

Debyyttilevyn poseerausta.

    Yhtyeen elinkaari ja menestyksen vuodet osuvat amerikkalaisen 80-luvun glamhevin kimalteleviin vuosiin 1986-1990. Bändi oli ehtinyt etsiä menestystä jo perustamisestaan, vuodesta 1982, lähtien. Onnekkaat sattumukset ja oikeisiin tyyppeihin tutustuminen johtivat lopulta levysopimuksen saamiseen. Cinderellan tapauksessa se oikea tyyppi oli Jon Bon Jovi, joka näki bändin keikan Philadelphialaisella Empire Rock Clubilla. Bon Jovin myötävaikutuksella bändi kiinnitettiin Mercury/Polygram Recordsin talliin.

    Kolme ensimmäistä levyä; Night Songs (1986), Long Cold Winter (1988) ja Hertbreak Station (1990) ylsivät kaikki Amerikan markkinoilla platinamyynteihin. Sitten tapahtui jotain mikä sysäsi monet menestyneet yhtyeet miettimään uraansa uudelleen. Musiikkimarkkinoilla koettiin murros. Grunge. Nirvana, Pearl Jam, Alice In Chains, Soundgarden ja monet muut uudet yhtyeet nousivat suosioon. Levy-yhtiöt sijoittivat rahansa muodikkaaseen Seattlesoundiin. Iso osa 80-luvun suosikkiyhtyeistä yritti muuttaa muusiikillista linjaansa trendien odotuksien mukaisiksi. Lopputulos oli usein melko hirveää ja epäoskottavaa. Paineet levy-yhtiöiden puolelta olivat armottomia. Haluttiin aikakauteen paremmin sopivaa grungesynkistelyä, eikä enää mitään party all night -bilemusaa.

     Näistä lähtökohdista onkin jännä huomata, ettei Cinderellan neljäs, Still Climbing (1994), levy yritä lainkaan kiemurrella mukana muodin melskeessä. Levy on vahva kokonaisuus Keiferin sävelkynän terävimpiä iskuja. Mielenkiintoista on myös miettiä, että kuinka Keifer ja kumppanit ovat saaneet tehdä täysin omanlaisensa levyn. Luulisi levypomojen vaatineen flanellipaitoja ukkojen ylle. Tällä kertaa yhtye ei suostunut poseeraamaan enää feikkikuteissa. Se oli koettu jo ekan levyn myötä.

     Levyn syntyvaiheet ei olleet sieltä helpoimmasta päästä. Tom Keifer menetti äänensä vuonna 1991 ja on kärsinyt näihin päiviin asti ongelmista äänihuuliensa kanssa. Kurkkuleikkaukset ja niistä kuntoutuminen veivät oman aikansa. Samaan aikaan levy-yhtiö vaati yhtyeeltä uutta musiikkia. Keiferin lauluosuuksien nauhalle saaminen kesti aikansa vokalistin yrittäessä laulaa uudella tekniikalla. Usein Keifer kykeni laulamaan studiossa tekstistä vain rivin kerrallaan. Siitä huolimatta Keiferin ääni kuulostaa levyllä erittäin hyvälle. Jos ei tietäisi vaikeuksista, ei osaisi kuulemansa perusteella kuvitella, että mies lähinnä sylki verta laulusuorituksiensa välillä.

    Mukaan levylle on ympätty jo vuonna 1992 Wayne's World -leffan soundtrackilla mukana ollut Hot & Bothered. Hyvä biisi, sopii levylle mukaan ihan kivasti.

 

 

    Still Climbing nousi vaivoin Billboard200 -listalla sijalle 178. MTV ei enää näyttänyt Cinderellan tyylisten bändien videoita ja levy-yhtiön tuki huonojen myyntilukujen myötä lakkasi. Lopulta bändi sai kenkää levylafkaltaan ja albumi jäi upean rockyhtyeen joutsenlauluksi. Levyä on ollut vuosikausia vaikea löytää edes CD-muodossa. Nyt se onneksi julkaistiin uudelleen myös vinyylinä. 

 

 

    Still Climbing ei kalpene lainkaan yhtyeen menestyslevyjen rinnalla. Levyltä ei löydy yhtään heikkoa hetkeä, vaan se on vahva kokonaisuus. Bändin omat vaikutteet ovat helposti kuultavissa. All Comes Down on silkkaa Aerosmithiä, kun taas Keiferin äitinsä muistolle kirjoittama, koskettava, Hard To Find The Words on ehtaa Lynyrd Skynyrdiä. Kokonaisuudessaan levy on kuitenkin tunnistettavaa Cinderellaa. Jos tykkäät bändin kolmesta ekasta levystä, ei tämä neljäskään tuota pettymystä.