CRAAFT (1986)

 

Craaft oli saksalaisyhtye, josta en olisi ikinä kuullut halaistua sanaakaan ilman Epe Heleniuksen päätoimittamaa Heavy Heaven -lehteä. En muista, että muut 80-luvun suomalaiset rocklehdet olisivat tätä Frankfurtissa perustettua kolmen kaveruksen bändiä koskaan maininneet. Nyt kun plarailin noita vanhoja Heavy Heaveneita bändi muistui mieleeni, mutta sen musasta ei ollut tarkkaa mielikuvaa. Eipä hätiä mitiä, mullahan on bändin kaksi ekaa albumia, Craaft (1986) ja Second Honeymoon (1988), hyllyssä. Vuonna 1991 ilmestyi vielä kolmas albumi, No Tricks-Just Kicks, jonka jälkeen yhtyeestä ei enää tietoa löydykään. Craaftin suurimpiin saavutuksiin kuului lämmitellä tämän debyytin ilmestyttyä Queenia näiden Magic Tourilla 1986.

Alla muuten Heavy Heaven 4/86 numerosta Pote Vihisen arvostelu levystä. Potehan lauloi tuolloin Catwalk-yhtyeessä ja tunnetaan nykyään Kummelista tuttuna Heikki Vihisenä. 

 

    Aloitetaan debyytin kuuntelulla. Heti avausraidalla, Breakin´Walls Ain´t Easy, käy selväksi millä vuosikymmenellä musa on tehty. Minun korviini se on vain plussaa. Erittäin kiipparivoittoistahan tämä on. Kitaristi-laulaja Klaus Luleyn ääni ei ole kovin omaperäinen. Suoraan sanottuna tämänkaltaiseen musaan jopa tylsä. Ääniala on selkeästi liian kapea. Hiukan harmittaa, koska monet biisit ovat melko toimivia ja komeita pläjäyksiä. On helppo ymmärtää miksi bändi on päässyt lämmittelemään 80-luvun Queenia, jotain elementtejä tähänkin soppaan on haettu Freddie Mercuryn ja kumppaneiden laulukirjasta. Olisiko bändin kannattanut harkita toista laulajaa ja antaa herra Luleyn keskittyä kitarointiin? Pahoin pelkään, että vokalisti-Klaus oli bändin pomo ja johtohahmo. Hän määräsi ja muut vikisivät. (Tämä on vain kirjoittajan omaa mielikuvitusta, eikä välttämättä vastaa todellisuutta lainkaan.)

 

 

    Mainitsemani avausraita ja kakkosena kuultava I Wanna Look In Your Eyes toimivat upeasti ja ovat melkoista korvakarkkia, varsinkin kertsien kohdalla. I Wanna Look In Your Eyes julkaistiin levyltä sinkkuna, eikä ihme. Toimiihan tämä. Video on sen sijaan aivan kamalaa katseltavaa.

    Kolmannen biisin kohdalla vokalistin liiallinen yrittäminen ja kovistelu alkavat kyllä ärsyttää. Hold Me on kuitenkin ihan hyvää rokkia ja biisissä on kivoja koukkuja, mutta uhoava laulutyyli, huh huh. A-puolen taso laskee selvästi kahden ekan biisin jälkeen. Neljäs raita, You´re The Best Thing In My Life, on balladi ja mahtipontisuudessaan komea, mutta sävellyksenä tusinakamaa. Viides ja viimeinen ekapuolen veisu ei paranna meininkiä.

    B-puolelle siirryttäessä meno hetkeksi paranee. Stranger tuo jälleen esiin sen missä bändi on parhaimmillaan. Iso ja toimiva kertosäkeistö laittaa jalan vipattamaan ja pään heilumaan. Vaikka kitaristi-laulaja Luley on ollut nähtävästi bändin pomo, kosketinsoittaja Franz Keilin merkitys yhtyeen soundissa on kuitenkin keskeinen.

 

 

Ihan ok-levy. Kokonaisuutena hiukan puuduttava välillä. Ei nyt mitään ihmeellistä, mutta mielelläänhän tätä kasarin hard rockin ystävänä kuuntelee. Monille varmasti täysin vieras pumppu, mutta joskus kannattaa katsoa hiukan sivuille valtavirrasta, pusikoihin ja maanteiden laidoille. Voi löytää ylllättäviä ja mukavia juttuja, kuten Craaft.